Mainos

Viranomaiset: Metropalossa kuoli 125 ihmistä

Etelä-Korean tuhoisassa metropalossa kuoli viimeksi annetun virallisen tiedon mukaan 125 ihmistä. Uhrien määrä varmistui 73:n ruumiin löydyttyä romuttuneista metrovaunuista. Loukkaantuneita oli 138 ja kateissa oli 314 ihmistä. Kateissa olevien määrä on noussut eilisestä, sillä viranomaisten mukaan moni ihminen on tehnyt samasta henkilöstä katoamisilmoituksen. Lisäksi luvussa on muitakin kadonneiksi ilmoitettuja.

Raivaustyöt jatkuivat tänään, ja kuolleita tunnistettiin DNA-testien avulla.

Tuhoisa metropalo sai alkunsa varhain eilen, kun mielenterveysongelmista kärsinyt mies heitti junaan palavaa nestettä sisältäneen pullon. Tuli levisi myös toiseen samalle asemalle tulleeseen junaan. Poliisi tutkii tapausta tuhopolttona.

Daegu on Etelä-Korean kolmanneksi suurin kaupunki. Daegun ainokainen metrolinja on ollut epäonninen aiemminkin. Vuonna 1995 yli sata ihmistä kuoli metrossa tapahtuneessa kaasuräjähdyksessä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.