Viranomaiset eivät saa sukeltaa 60 metriä syvemmälle

Turvamääräysten mukaan pelastusviranomaiset saavat meripelastustehtävissä sukeltaa vain 60 metrin syvyyteen. Vapaaehtoisella pelastuspalvelulla on oma erikoisryhmä, joka voi nostaa ruumiin jopa 130 metrin syvyydestä.

– Ihmiset sukeltavat nykyään syvemmälle vesistöihin kuin aiemmin. Nykyisin ihmisillä on enemmän tietoa sukeltamisesta ja laitteista.

– Monia sukeltajia kiinnostavat laivan hylyt, jotka sijaitsevat syvemmissä vesissä, yliluutnantti ja meripelastusjohtaja Mikko Simola Suomen merivartiostosta kertoo.

Pelastusviranomaiset käyttävät kauko-ohjattavia, vedenalaisia robotteja apunaan 60 metriä syvemmällä tapahtuvissa pelastusoperaatioissa. Vapaaehtoisella pelastuspalvelu Vapepalla on muutaman henkilön syväsukellusryhmä, jotka voivat sukeltaa myös syvemmälle.

– Toki olisi hyvä, jos pelastusviranomaiset pääsisivät myös sukeltamaan syvemmälle. Siviilisukeltajilla ja Vapepan sukeltajilla on erilaisiin paineolosuhteisiin soveltuvia kaasuja, Simola kertoo.

Haastava operaatio

Yliluutnantti ja meripelastusjohtaja Simola arvioi Norjan sukellusonnettomuuden pelastusoperaation olevan haastava muun muassa alueen syrjäisen sijainnin vuoksi. Simolalla on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus sukeltamisesta ja lähes yhtä pitkä kokemus meripelastamisesta.

– Sukellusonnettomuuden alue on aika syrjäinen. Laitteiden vieminen sinne vie oman aikansa, siihen menee varmasti päiviä. Itse vedessä oloon ja sukeltamiseen ei varmaan mene kahdeksaa tuntia enempää.

– Sukeltajia käytetään varmasti matalammissa kohteissa ja jos vain voidaan, niin onhan se inhimillisempää ihmisen hakea ruumis pois kuin että robotti tarraa kiinni, Simola sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat