Vilpoisa sää näkyi vaatemyynnissä

Vaatteiden yynti väheni toukokuun kylmien säiden vuoksi 4,6 prosenttia vuoden 2003 toukokuuhun nähden.

Pukeutumisen kauppa väheni selvästi toukokuussa, kertoo Tekstiili- ja jalkinetoimittajat ry. Vaatteiden myynti väheni yhdistyksen mukaan toukokuun kylmien säiden vuoksi 4,6 prosenttia ja jalkineiden 5,4 prosenttia vuoden 2003 toukokuuhun nähden. Laukkujen myynti kasvoi silti samalla 2,7 prosenttia.

Niin naisten, miesten kuin lastenkin vaatteiden myynti oli laskussa edellisen vuoden toukokuuhun verrattuna. Tilanne on TEJA:n mukaan uusi, yleensä ainakin naisten vaatteiden myynti on ollut plussalla.

Alkuvuoden hyvät myyntiluvut paikkaavat kuitenkin osin toukokuun menetyksiä. Tammi-toukokuun vaatemyynnin kasvu on 4,6 prosenttia ja jalkineiden 4,5 prosenttia edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.

TEJA:n mukaan on selvää, että kaupat aikaistavat alennusmyyntejään nykytilanteessa. Samalla ale-intoilua kehotetaan kuitenkin rajoittamaan, sillä juuri valmistuneen suhdannetiedustelun mukaan varastot ovat nyt keskimääräistä selvästi pienempiä. Kaupoissa on TEJA:n mukaan kaikesta huolimatta edelleen uskoa hyvään loppukesän myyntiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat