Villisikatarhurit oikeustoimiin

Kiista villisianlihan rotupuhtaudesta johtaa oikeustoimiin.

Joulupöytään pyrkivän villisianlihan rotupuhtautta joudutaan selvittämään markkinaoikeudessa. Rotupuhtautta vaalivat tarhaajat ovat haastamassa muita tuottajia ja tukkuja oikeuteen kuluttajien harhauttamisesta. Oikeustoimia valmistelevien tarhaajien mukaan Suomessa myydään aitona villisikana sekä ulkomailta tuotua kesypossua että kotimaassa risteytettyä villisikaa.

Itäsuomalaiset tarhaajat ovat valmiita oikeustoimiin saadakseen villisianlihan markkinointiin valtakunnalliset pelisäännöt. Kuuttatoista tarhaa edustava yhtiö vaatii muita todistamaan lihan alkuperän.

-On väärin että kuluttajaa harhaanjohdetaan, sanoo toimitusjohtaja Timo Mononen Karelian Riista Oy:stä

Juristien selvityspyyntöön villisianlihan maahantuojilta ja kotimaisilta tarhaajilta on tullut kirjavia vastauksia. Osa on myöntänyt, että he eivät ole olleet lainkaan tietoisia alkuperäongelmista.

-Me halutaan nyt faktoja, eli dokumentit siitä, että heidän pitää todistaa heidän rotupuhtauskantansa samalla tavalla kuin me olemme tehneet, Mononen toteaa.

Karelian Riista on ottanut omista siitoseläimistään dna-näytteet ja vaatii muilta samanlaista testausta. Yhtiön mukaan Elintarviketurvallisuusvirasto olisi hyväksynyt heidän menetelmänsä, mutta muuten viranomaisvalvonnasta ei tule kehuja.

-Tämä johtuu siitä, että viranomaisilla ei ole näköjään resursseja, Mononen sanoo.

Lain mukaan tuoteselosteessa pitäisi kertoa, jos villisika on risteytetty esimerkiksi kesysian kanssa.

Joulupöydästä villisikaa löytyy vielä harvakseltaan, mutta tuotanto on selvässä kasvussa ja siksi villi markkinointi halutaan lopettaa. Suomessa on noin 30 ammattimaista villisian kasvattajaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat