Villi ehdotus lintuongelmaan: Valkoposkihanhi pitää brändätä

Valkoposkihanhet jakavat mielipiteitä 3:18

Valkoposkihanhi jakaa kaupunkilaisten mielipiteet rajusti. Helsingin ympäristökeskus haluaisi perustaa linnun ympärille brändikampanjan. 

– Kaikki voisi lopettaa ja pataan vain!

Helsinkiläisen Tuula Rantasen ratkaisu kaupunkia riivaavaan valkoposkihanhiongelmaan on niiden syöminen. Linnusta saisi Rantasen mukaan herkullista paistia.

– Kymmenen prosenttia jättäisin, ovathan ne kauniita lintuja. Mutta 90 prosenttia poistaisin, hän pehmentää. 

Ripulia ja kallista ruokailua

Valkoposkihanhi nousi jälleen tänä kesänä otsikoihin, kun se pisteli ilkikurisesti poskeensa Helsingin yliopiston kalliin koeviljelmän.

Helsingin Sanomat uutisoi lisäksi, että linnun uloste saattaa olla tartuntavaara ihmiselle. Noin joka kymmenes näyte sisälsi ripulia aiheuttavaa kampylobakteeria. 

Rantasen lisäksi muutama muukin kaupunkilainen on sitä mieltä, että linnuille on korkea aika tehdä jotakin. 

– Jos ihminen on lentänyt kuuhun, miten se ei pysty tekemään tälle asialle mitään? Niitä on vähän liian paljon, ja tämä aiheuttaa aika tuhrivaa meininkiä, Arja Perta sanoo Kaivopuiston auringonpaisteessa. 

Peloton kaakattaja

Lintua on yritetty karkottaa muun muassa pelottimilla, laservaloilla, häikäisevillä prismoilla ja nurmelle levitettävälle kanelihapolla, jonka pitäisi maistua linnun mielestä pahalta. Se ei ole ollut moksiskaan. 

Helsingin ympäristökeskusta edustavan luontokouluopettajan Pekka Paaerin mielestä ihmisen paras ystävä voisi olla ratkaisu ongelmaan. 

– Koiraa nämä hanhet kunnioittavat koska niiden alkuperäinen vihollinen on naali eli napakettu, Paaer sanoo. 

Koiraa voisi käyttää kevätaikaan puistoissa, kun poikaset eivät ole vielä kuoriutuneet. Uimarannoille haukkuja ei saa viedä. 

Räväkämpää suhtautumista

Osittain hanhiongelma on ihmisten omaa syytä: Paaerin mielestä lintuun on suhtauduttu liian hienovaraisesti ja lokoisiin oltaviin tottunut hanhi on saanut rauhassa vallata kaupungin parhaat paikat. 

Paaerin mukaan ihmisetkin voisivat säikytellä lintuja. On kuitenkin muistettava, että niitä ei saa fyysisesti vahingoittaa. 

– Keväällä, kun hanhet tulevat Helsinkiin, ne ovat huomattavasti arempia. Silloin niitä voisi ottaa reippaammin vastaan, pikkulapset voisivat lennättää niitä nurmikolla. 

HS:n uutisoimaan tautivaaraan Paaer ei usko. 

– Kymmenkunta vuotta minä ja moni kausityöskentelijä olemme työskennelleet Harakan saarella hanhien keskellä, eikä kukaan ole bakteeritautiin sairastunut. 

Positiivisia mielikuvia hanhista

Helsingin Ympäristökeskus esitti viime vuoden lopulla julkaistussa raportissaan kiinnostavan kuuloisen ratkaisun hanhiongelmaan: lintu pitää brändätä, ja siitä pitää iskostaa kaupunkilaisten mieliin positiivinen kuva. 

Raportissa visioidaan erilaisia hanhiaiheisia teemapäiviä lapsille, hanhiretkiä ja valokuvauskilpailu. 

Linnun imagon kirkastamisessa saattaisi olla hyödyksi se, että eksoottinen otus miellyttää turisteja. 

– Niitä on kiehtovaa katsoa. Olen Alaskasta ja siellä hanhet lentävät koko ajan. Täällä ne ovat niin kesyjä ja antavat tulla lähelle, Bart Rosell sanoo. 

– Rakastan niitä, Nebrakasta Yhdysvalloista kotoisin oleva Nate Bolan säestää. 

Kaikkia hanhen brändikampanja ei sytytä. 

– Minusta se ei ole kovin positiivista, että varsinkin Kaivopuiston alueella saa varoa, minne saa astuu. Täällähän saa ihan sipsutella, ettei astu kakkaan, Tuula Rantanen sanoo.  

Valkoposkihanhi ulostaa tutkitusti keskimäärin joka toinen minuutti. 


Lue myös:

    Uusimmat