Viljelijöiden luopumiseläkkeeseen vain vuoden korotus

Viljelijöiden luopumiseläkkeen alaikäraja nousee vuoden 2005 alusta, mutta - toisin kuin hallitus esitti - vain vuodella eli 56 vuoteen. Eduskunta aloitti lakiesityksen päätöskäsittelyn tänään ja hyväksyy lainmuutoksen myöhemmin viikolla. Lisämaaluopumisissa alaikärajaksi on tulossa heti vuonna 2003 57 vuotta, jos lisämaiden omistusoikeus siirtyy luovutuksessa.

Eduskunta palauttaa luopumistuen piiriin myös sen mahdollisuuden, että viljelijä luovuttaa peltoaan lisämaaksi pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Myös tämä järjestely muuttui lakiesityksen valiokuntakäsittelyssä. Alaikärajaksi tulee 60 ja yläikärajaksi 65 vuotta. Vuokraus on mahdollista vuosina 2004-2006.

Vuonna 2000 säästösyistä toteutettu vuokrausmahdollisuuden poistaminen on herättänyt paljon arvostelua. Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli sanoi, että silloin tehtiin virhearvio. Iäkkäät viljelijät ovat joutuneet jatkamaan, mikä on johtanut ylityksiin maidontuotantomäärissä.

Luopumisen ehtona on ollut, että luopuja lopettaa myös metsätalouden hankintatyöt. Pääsääntöisesti hankintatyökielto jää voimaan, mutta valtion tuella toteutettavat metsänhoitotyöt kuten esimerkiksi metsän uudistaminen ja energiapuun korjuu tulevat mahdollisiksi.

Maa- ja metsätalousvaliokunnassa korjailtu lakimalli todettiin eduskunnan keskustelussa yleisesti hallituksen alkuperäistä esitystä paremmaksi. Oppositio pitäisi luopumistuen alaikärajan mieluiten kuitenkin 55 vuodessa ja äänestyttää vielä asiasta.

Keskusteluun osallistui myös perjantaina nimitetty uusi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen, joka oli ollut eduskunnan valiokunnassa sorvaamassa korjauksia hallituksen esitykseen. Myös Koskinen kiitteli ikärajan korotuksen jäämistä 56 vuoteen. Hän arveli, että nyt sovittu lakimalli antaa hyvän lähtökohdan pohtia, millaisella tavalla järjestelmä jatkuu sitten, kun tämän voimassaolo päättyy vuoden 2006 lopussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat