Viljanpuinti alkoi Varsinais-Suomessa

Ensimmäiset puinnit ovat alkaneet Varsinais-Suomessa. Perniössä on puitu syysvehnää ja ohran puintiin päästäneen lähipäivinä. Farma Maaseutukeskuksen agrologi Touko Haapasalo kertoo, että uusi, erittäin aikaiseksi osoittautunut Ramiro-syysvehnälajike on tullut puintikuntoon ensimmäiseksi Perniön ja Sauvon alueilla.
-Puidun viljan kosteusprosentti oli 26 - 30, eli se on siis aika kosteata. Epävakaisten ilmojen pelossa viljelijät pyrkivät kuitenkin korjaaman viljat mahdollisimman pian, sillä kosteustilannehan voi mennä vielä nykyistäkin huonommaksi.

Puinnin kannalta tärkeä viljojen sakolukujen tiedotuspalvelu alkaa huomena. Pitkään jatkuneista sateista huolimatta satotoiveet ovat toistaiseksi vielä erittäin korkealla.
-Viljasato voi olla tänä vuonna 2 - 3 kertaa parempi kuin viime vuonna, jolloin kuivuus alensi sadon määrää. Viljaa on nyt pelloilla runsaasti ja kasvustot ovat tuuheita, koska vettä on tullut paljon. Myös jyvää on muodostunut hyvin, Haapasalo arvioi.

Viime vuonna maassamme saatiin leipäviljaa talteen vain noin 273 miljoonaa kiloa. Tänä vuonna odotetaan jopa noin 700 miljoonan kilon satoa. Myös rehuviljasta odotetaan selvästi edellistä parempaa satoa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat