Viljan EU-tuen ongelmat ratkeamassa

Suomi on pääsemässä EU-komission kanssa sopuun täydestä korvauksesta niihin menetyksiin, joita maatalouspolitiikan uudistus aiheuttaisi viljan viljelylle. Asiasta kertoi maatalousministeri Kalevi Hemilä.

Maidon ja naudanlihan osalta tilanne on edelleen vaikea, ministeri totesi. Koko uudistuspaketti viljan tappiot mukaanluettuna tuottaisi maatalousministeriön laskujen mukaan 860 miljoonan markan tappion. Hemilän mukaan viljan osalta on ratkaisematta enää vain muoto; saadaanko korvaus tukena viljan kuivaukselle vai hehtaaritukena, eli nostamalla Suomen laskennallista viitesatoa.

Komissio ja Suomi ovat keskustelleet viljan tukiongelmasta viime vuodesta asti. Komissio myöntää, että Suomessa interventiohinnan lasku 20 prosenttia luo kestämättömän tilanteen, kun viljasta saatava hinta laskee alle tuotantokustannusten. Hintojen muutos maksaisi arviolta 515 miljoonaa markkaa, tukitasojen nosto toisi 160 miljoonaa takaisin, joten korvattavaksi jäisi vielä 355 miljoonaa.

Suomi pyrkii vaikuttamaan muotoiluihin vielä ennen kuin EU-komissio julkistaa uudet tarkennetut versiot ehdotuksistaan 18. maaliskuuta, Hemilä sanoi. Maatalousministeri arvioi, että koko paketti on liian pulmallinen EU:n maatalousministereiden kesken sovittavaksi. Hemilä totesi lähtevänsä siitä, että Suomen on vaadittava menetyksistään täyttä kompensaatiota.

Maidon tuottajahintoja olisi saatava ylöspäin

EU:n pyrkimykset painaa maidon hinta maailmanmarkkinahintojen tasolle voivat laskea maidon tuottajahintoja Suomessa noin 15 prosenttia, arvioi Hemilä tänään. Suomessa maitoa tuotetaan yli oman tarpeen, ja meijerien välinen kilpailu on toistaiseksi ilmennyt lähinnä tuottajahintojen painamisena alas. Tilanne on Hemilän mielestä luonnoton. Suomessa maidon tuottajahinnat ovat EU-maiden alhaisimmat, vaikka niiden tuotantokustannusten puolesta pitäisi olla vähintään keskitasoa ja mieluiten hieman yli.

Lisätuella ongelmaa ei hänen mukaansa voi ratkaista, vaikka lisäbudjettiin ehdotetut kaikki 150 miljoonaa markkaa käytettäisiin maidontuotantoon.
-Jos markkinat ovat huonot, eivät mitkään tuet riitä sitä kompensoimaan. EU:n keskitasolla tai yläpuolella pitäisi hintatason olla, Hemilä sanoi. Esityksessään maatalouspolitiikan uudistukseksi EU-komissio on ennakkotietojen mukaan ehdottamassa maidon interventiohinnan leikkaamista 15 prosenttia. Hemilä arvioi, että leikkaus näkyisi sellaisenaan jo nyt liian alhaisissa tuottajahinnoissa.

Liian alhainen tuottajahintataso on ongelma on kananmunien tuottajilla, ministeri totesi. Ylituotanto on painanut munakilon hinnan noin kolmeen markkaan, vaikka hinta voisi olla jopa 6-7 markkaa ilman sen kummempia tuontipaineita, Hemilä arvioi. Munamarkkinoita haittaa myös se, että Venäjän-vienti on edelleen tukossa. Venäjä pyrkii tuontikiellolla suojaamaan omaa tuotantoaan. (STT)
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat