Vilén ja Sasi vannoivat ministerinvalansa

Hallitus on saanut tänään kaksi uutta ministeriä. Sasi uskoo soneraan.

Uusi liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi suhtautuu luottavaisesti teleyhtiö Soneran tulevaisuuteen. Sasin mukaan valtio-omistajan tavoitteena on edelleen yhtiön arvon nousu.

Sasin paikalle ulkomaankauppaministeriksi nimitetty Jari Vilén puolestaan uskoo voivansa aloittaa työt puhtaalta pöydältä opinnäytteestään nouseesta kohusta huolimatta.

Kokoomuskansanedustaja Jari Viléninin tie ministeriksi alkoi hiukan onnahdelleen, ensin arvan avulla ministeriehdokkaaksi ja sitten vielä kohu opinnäytteen kopiointiepäilystä.

Ministeri itse uskoo ettei jupakalla ole viranhoitoon vaikutusta.
-Toivon että sillä ei työhön ole vaikutusta, sillä on varmasti Jari Vilénin persoonallisuuteen ja minuun omaan minääni vaikutusta, mutta työhöni tulen keskittymään ja hoitamaan sen parhaan kykyni ja taitoni mukaisesti, sanoo uusi ulkomaankauppaministeri Jari Vilén.

Tärkeimpänä tehtävänään ministerinä hän pitää EU:n ainakin laajenemisneuvottelujen loppuunviemistä.

Sasi uskoo Soneraan

Uudeksi liikenne- ja viestintäministeriksi nimitetty Kimmo Sasi, ei pelkää teleyhtiö Soneran kirousta. Ei vaikka jo kaksi hänen edeltäjäänsä on joutunut sen kanssa vaikeuksiin.

-Se on tietysti merkittävä haaste, mutta kun olen omalta osaltani analysoinut Soneraa niin mielestäni tilanne

Kimmo Sasi

näyttää tällä hetkellä vakaalta ja olen hyvin luottavainen, sanoo Sasi.
.
Soneran lisäksi liikenneministerin huolena on tierahojen puute ja jopa matkustajalauttojen tulevaisuus. Sasin mielestä esimerkiksi Viron EU-jäsenyyteen tulisi varautua laivoilla jo ennakolta.

-Luulen että aikaa myöten ollaan tilanteessa jossa ulkomaalaisen, siis ei suomalaisen miehistön osuus tulee laivoissa kasvamaan, jos ylipäätään halutaan että laivat ylipäätänsä ovat Suomen lipun alla, Sasi arvelee.

Kokoomuksen ministeriruletti alkoi, kun liikenne- ja viestintäminister Olli-Pekka Heinonen päätti lähteä Yleisradioon johtajaksi. Hän oli virkaiältään hallituksen vanhin ministeri, nyt eniten ministeripäiviä on puolustusministeri Jan-Erik Enestamilla.

(MTV3)

(04.01.2002)

Lue myös:

    Uusimmat