Viksua lukiolaista haetaan taas

Lukiolaiset haastetaan taas mukaan Suomen Akatemian Viksu-tiedekilpailuun. Toista kertaa järjestettävä kilpailu on tarkoitettu kaikille, jotka kilpailuajan päättyessä eli ensi marraskuun lopussa opiskelevat suomalaisessa lukiossa.

Yksin tai parina tehtävän kilpailututkielman pitäisi olla tasokas ja tavoitella uutta tietoa, kriittistä ajattelua tai pohdiskelevaa analyysia. Aihe on vapaa, mutta sen tulee liittyä lukion oppiaineisiin. Viksu-kisaan voi osallistua vain kerran, joten viime syksynä päättyneeseen kilpailukierrokseen osallistuneet eivät voi enää ottaa osaa.

Palkintoina kisassa jaetaan opiskelustipendejä yhteensä ainakin sadantuhannen markan arvosta. Tavoitteena on, että myös tällä kertaa yliopistot tarjoaisivat palkituille opiskelupaikkoja ilman pääsykokeita. Kilpailijaksi voi rekisteröityä erityisessä Internet-osoitteessa. Samoilta sivuilta löytyvät tarkemmat kilpailuohjeet sekä kaksi viime vuoden kisassa palkittua työtä malliksi uusille yrittäjille. Rekisteröityminen ei vielä edellytä osallistumista kilpailuun. Ensimmäiseen Viksu-kisaan lähetettiin kaikkiaan 163 työtä, joiden tekemiseen oli osallistunut 220 lukiolaista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat