Vikström: Köyhyys ja nälkä vaalien pääteemaksi

Arkkipiispa John Vikström haluaa suomalaisten köyhyys- ja nälkäongelmat seuraavien eduskuntavaalien keskeisimmäksi teemaksi. Hän muistuttaa, että työttömyys ja sen aiheuttama köyhyys ja nälkä ovat todellisuutta liian monelle suomalaiselle.

Sunnuntaisuomalaisen haastatteleman Vikströmin mielestä puolueiden tulisi vastata vaalikampanjan aikana, mitä suunnitelmia niillä on ongelman ratkaisemiseksi. Vikström epäilee, etteivät kansanedustajat ja muut poliittiset päättäjät tunne köyhyyttä, koska elämän todellisuus ei ole tullut riittävän konkreettisena päätöksentekijöille.

Hallituksen puheet työttömyyden puolittamiseksi ei Vikströmin mukaan riitä, koska silloinkin on vielä jäljellä toinen puoli. Eduskuntavaalit ovat ensi maaliskuussa.

Sunnuntaisuomalainen on Ilkan, Karjalaisen, Keskisuomalaisen, Pohjolaisen ja Savon Sanomien yhteinen sunnuntaisivusto.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat