Viking Mariellan ajelehtimisen syynä sähkövika

Viking Mariellan öinen sähkökatkos on johtunut todennäköisesti polttoainejärjestelmään vaikuttaneesta sähköviasta. Sähköt katkesivat Viking Linen autolautalta noin tunniksi ennen puoltayötä viime yönä. Myös koneet ja pääasialliset ohjauslaitteet lakkasivat toimimasta.

Aluksella oli yli tuhat matkustajaa ja 160 miehistön jäsentä. Laivan reitti kulkee Helsingistä Maarianhaminan kautta Tukholmaan.

Turun meripelastuskeskuksen mukaan aluksella ei ollut vaaraa, koska tapaus sattui avomerellä noin 40 kilometrin päässä Utön saaresta. Laiva jatkoi matkaansa normaalisti sähkökatkoksen jälkeen ja saapui Tukholmaan noin tunnin aikataulustaan myöhässä.

Merenkulkulaitoksen apulaisjohtaja Kari Kososen mukaan sähkökatkokset tai niin sanotut blackout-tilanteet ovat Mariellan kaltaisilla laivoilla harvinaisia.

- Kyllähän laivoilla tapahtuu, mutta kun puhutaan korkean turvallisuustason aluksista, mitä pohjoismaalaiset matkustaja-alukset edustavat, niin ei voi sanoa että ne olisivat jotenkin yleisiä.

Mariella oli sähkökatkoksen aikaan ehtinyt avomerelle, joten sille ei aiheutunut merkittävää vaaratilannetta. Kososen mukaan on kuitenkin kiistaton tosiasia, että yleensä sähkökatkos laivalla aiheuttaa välittömän vaaratilanteen.

- Suuri osa matkasta näilläkin aluksilla liikkuu saaristossa, ja siellä se on ehdottomasti vaarallinen tilanne. Vaikka nopeudet ovat pieniä, syntyy välittömästi vaara karilleajosta, Kosonen sanoo. Hän huomauttaa, että esimerkiksi Kustaanmiekan kohdalla laivan ohjauksen virhemarginaali on nolla.

Navigaatio varajärjestelmien varassa

Viking Linen viestintäjohtajan Tuomas Nylundin mukaan laivoilla on varajärjestelmät, jotka pitävät navigoinnin ja kommunikaatiojärjestelmien tapaisia kriittisiä toimintoja yllä. Hänen arvionsa mukaan matkustajat eivät välttämättä edes huomanneet vikatilannetta, sillä valot pysyivät laivassa päällä. Vikatilanteesta kuulutettiin laivan julkisissa tiloissa, mutta hyteissä nukkuvia ei katsottu aiheelliseksi herättää.

Mariella oli palannut liikenteeseen eilen kymmenen päivän telakalla olon jälkeen. Nylund ei osaa arvioida, liittyykö vika telakalla mahdollisesti tehtyyn virheeseen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat