Viking Linen tulos laski

Viking Line -konsernin tulos rahoituserien jälkeen putosi lokakuun lopussa päättyneenä tilivuonna edelliseen vuoteen verrattuna. Yhtiön tulos oli nyt 187,4 miljoonaa markkaa, kun sitä vuotta aiemmin kertyi 261,9 miljoonaa markkaa. Tuloksesta yhtiön hallitus aikoo jakaa osinkoa 10 markkaa osakkeelta.

Konsernin liikevaihto supistui prosentin verran 2,42 miljardiin markkaan, kun rahtiliikenteen tulot pienenivät. Samaan aikaan kustannukset kasvoivat esimerkiksi siksi, että Tukholman-laivat poikkeavat nyt Ahvenanmaalla. Vikingin matkustajamäärä pysyi tilivuonna lähes samana kuin edellisenä vuonna, mutta koska laivamatkustajien yhteismäärä reiteillä kasvoi, Viking Linen markkinaosuus kutistui hieman.

Kuluvana tilivuonna Viking aikoo investoida kattavasti laivoihinsa, ja laivojen liikennepäivät vähenevät. Kun myös kulut kasvavat, tulos tulee muodostumaan heikommaksi kuin juuri raportoidun vuoden tulos.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat