Viking Linen tulos heikkeni

Laivayhtiön tulos oli marras-heinäkuussa vajaat 12 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli yli 21 miljoonaa.

Laivayhtiö Viking Linen tulos jäi marras-heinäkuussa selvästi vuoden takaista pienemmäksi. Tulos rahoituserien jälkeen oli nyt vajaat 12 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin sitä kertyi yli 21 miljoonaa.

Myös Viking Linen liikevaihto pieneni viitisen prosenttia 285 miljoonaan euroon. Yhtiö arvioi, että muuttuneet tuontisäännökset, Viron EU-jäsenyys, alkoholiveron alennus Suomessa sekä edelleen kasvava kilpailu heikentävät tulosta myös vastaisuudessa, ja koko vuoden tulos jää entistä alhaisemmaksi. Viking Linen tilivuosi päättyy lokakuun lopussa.

Viking Line kuljetti marras-heinäkuussa yhteensä vajaat 3,8 miljoonaa matkustajaa, mikä oli 1,2 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Yhtiö menetti hieman asemiaan raskaassa kilpaillussa Tallinnan-liikenteessä, mutta Cinderellan siirtyminen Tukholman risteilyliikenteeseen kasvatti tuntuvasti matkustajamääriä Ruotsin suunnasta.

Viking Linen osuus liikennöintialueen matkustajien kokonaismäärästä kutistui nyt 31,4 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 32,6 prosenttia. Yhtiön aluksissa kulkevan rahdin määrä oli sen sijaan selvässä kasvussa. Sitä kertyi yhdeksän kuukauden aikana lähes 62 000 yksikkökuormaa eli 6,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat