Vika sulki ydinvoimalan reaktorin New Yorkin lähellä

New Yorkin osavaltiossa sijaitsevasta Indian Pointin ydinvoimalasta on teknisen vian takia suljettu reaktori.

Ydinvoimayhtiön mukaan kyseessä on muuntajavika, jonka seurauksena voimalan kolmosreaktori on suljettu turvallisesti. Ydinvoimala sijaitsee Buchananissa New Yorkin kaupungin pohjoispuolella.   

Voimalalla syttyi vian takia tulipalo, mutta se saatiin viranomaisten mukaan sammutettua ennen kuin tuli ehti aiheuttaa vahinkoa voimalalle. Kukaan ei loukkaantunut.  

Yhdysvaltain ydinvoimaviranomaisen mukaan vikatilanteesta ei aiheutunut vaaraa ympäristölle tai voimalan työntekijöille. Vian syystä ei toistaiseksi ole tietoa.  

Indian Pointin ydinvoimalasta on kiistelty Yhdysvalloissa, sillä se sijaitsee niin lähellä New Yorkin suurkaupunkia.  

Lue myös:

    Uusimmat