Viitasaaren Musiikin ajasta Vuoden festivaali

Finland Festivalsin hallitus on nimennyt Viitasaaren Musiikin ajan Vuoden festivaaliksi 2009. Hallituksen mukaan Musiikin aika -festivaali on ajassa kiinni ja samalla aikaansa edellä. Kaikki mitä festivaalilla nähdään ja kuullaan, on uusinta uutta, yllättävää, eturintamaa, avantgardea.

-Koko festivaalin historia on tarina rohkeasta visiosta, ennakkoluulottomuudesta, peräänantamattomuudesta ja kyvystä toteuttaa villeimmätkin ajatukset. Festivaali on esitellyt jo lähes 30 vuoden ajan nykymusiikkia korkealla profiililla ja kansainvälisellä otteella. Se on vuosi vuoden jälkeen tuonut uusimmat kansainväliset virtaukset Suomeen ja antanut myös suomalaisille säveltäjille tilaisuuden esitellä omia löytöjään. Samalla Musiikin aika on luonut innostuneen, kriittisen ja uskollisen yleisön. Festivaalin merkitys uuden taiteen luojana on korvaamaton, perusteluissa todetaan.

Oma linja pitää säilyttää

-Valinta Vuoden Festivaaliksi on mielestäni osoitus siitä, että oma linja kannattaa säilyttää vaikka eri puolilla olisikin epäilyksiä, toiminnanjohtaja Minna Huuskonen sanoo tyytyväisenä. -Jatkossa pyrimme kansainvälistymään entistä enemmän.

Suomen ainoa vuosittainen nykymusiikkifestivaali on herättänyt epäluuloja alusta saakka. Jo vuonna 1983 festivaalin julkinen tuki uhattiin lopettaa, koska festivaalilla vierailevan säveltäjä John Cagen musiikki ei miellyttänyt virkamiehiä. Konsertissaan Cage esimerkiksi katkoi metsästä valitsemiaan kuivia oksia.

Kasvua ei enää haeta

Musiikin aika on järjestetty Viitasaarella vuodesta 1982 lähtien ja siitä on kasvanut erottamaton osa pienen kaupungin profiilia. Kaupunki on myös uskonut festivaalinsa ja tukenut sitä niin hyvinä kuin vaikeinakin aikoina. Viimeiset yhdeksän vuotta festivaalin taiteellisena johtajana toiminut Tapio Tuomela luovutti viime kesän festivaalin päätteeksi ohjat nuorelle säveltäjälle Perttu Haapaselle.

-Tuomelan aikana rajat yleisömäärän kasvussa saavutettiin, mutta sisäinen kasvu voi jatkua, uusi johtaja linjaa. -Musiikin aika tarjoaa mahdollisuuden vetäytyä keskellä Suomea. Esimerkiksi erilaiset työpajat ja kurssit ovat meille tärkeitä. Haluamme tarjota myös uusia ajatuksia ja arvoja suomalaiseen musiikkielämään, Haapanen sanoo.

Viime kesänä Musiikin ajan yleisömäärä putosi nelisenkymmentä prosenttia. Syynä Huuskosen mukaan on se, että edelliskesänä oli 25-vuotisjuhla ja viime kesänä vietettiin tavallaan välivuotta.

Ensi kesänä Musiikin aika järjestetään Viitasaarella 7.-12. heinäkuuta. Viime kesänä Vuoden festivaali oli Vantaan Barokki.

Lue myös:

    Uusimmat