Viisuvoitto Viroon

Viro on voittanut 46. Eurovision laulukilpailut kappaleellaan "Everybody".

Viron edustajien Tanel Padarin ja Dave Bentonin duetoima kappale keräsi kaikkiaan 198 pistettä. Toiseksi tiukassa kilvassa jäi Euroviisuja isännöinyt Tanska kappaleellaa "Never ever let you go". Kreikan kappale "Die for you" sijoittui kolmanneksi.

Paikan päällä Kööpenhaminassa Eurovision laulukilpailua seurasi noin 35 000 katsojaa ja television välityksellä viisuja katseli arviolta noin 100 miljoonaa ihmistä. Kilpailu välitettiin 30 maahan, myös Suomeen.

Suomi ei tällä kertaa osallistunut viisuihin aikaisemman huonon menestyksen vuoksi. Kilpailun sääntöjä on tänä vuonna muutettu kuitenkin niin, että Suomellekin tarjoutuu ensi vuonna mahdollisuus osallistua viisuihin Virossa. (MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat