Viisumisotku uhkaa Saksan Ficheriä

Järjestäytynyt rikollisuus on käyttänyt hyväkseen Saksan Kiovan-lähetystön löyhiä perusteita viisuminmyöntämisessä. Saksassa ryöpytyksen ytimessä on ulkoministeri Joschka Fischer.

Saksan suosituin poliitikko Joschka Fischer on kovan haasteen edessä. Kaikki viittaa siihen, että Saksan Kiovan suurlähetystö on Fischerin siunauksella käytännössä avannut EU:n rajat järjestäytyneelle rikollisuudelle myöntämällä viisumeita ukrainalaisille hatarin perustein.

Tänään Berliinissä kokoontui ensimmäisen kerran liittopäivien tutkimuskomissio, joka pyrkii selvittämään Fischerin roolia viisumiskandaalissa. Opposition yritykset saada Fischer komission kuultavaksi jo huhtikuussa kuitenkin kaatuivat.

- Tuloksena on kaksoisstrategia. Herra Ficher sanoo julkisesti tulevansa komitean eteen, mutta hänen oma ryhmänsä estää sen, sanoo CDU:n kansanedustaja Eckart von Klaeden.

Komission selvitys voi hyvinkin johtaa jopa Fischerin eroon.

Saksan ulkoministeriö kehotti vuonna 2000 lähetystöjä epäselvissä tapauksissa mieluummin myöntämään kuin eväämään haetun viisumin. Kun samaan aikaan viisumin perusteeksi hyväksyttiin matkavakuutus, joka maksoi mahdollisissa palautus- ja sairaustapauksissa kustannukset, nousi myönnettyjen viisumien määrä 2000-luvun alussa räjähdysmäisesti ja järjestäytynyt rikollisuus käytti tilannetta hyväkseen

Vihreiden miehittämän ulkoministeriön tavoitteena oli tehdä Saksasta avoimempi maahanmuutokohde koulutetulle työvoimalle. Fischerin tiedetään varoituksista huolimatta puolustaneen tätä linjaa.

Saksan keskusrikospoliisin mukaan joka kolmas avoimista rajoistaan tunnetulle Schengenin alueelle myönnetyistä viisumeista on peräisin Saksan edustustoista. Prostituoituja Eurooppan salakuljettavat liigat myös tietävät, että Saksan konsulaateissa viisumien hylkäämisprosentti on EU:n alhaisin.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 17.02.2005)

Lue myös:

    Uusimmat