Viisi viikkoa Filippiinien panttivankidraamaa

Viidettä viikkoa jatkuva panttivankiselkkaus sai alkunsa 24. huhtikuuta, kun raskaasti aseistautunut miesjoukko sieppasi 20 matkailijan ryhmän Borneon edustalla sijaitsevalla Sipadanin lomasaarella. Siepattujen joukossa oli kaksi sukelluslomalla ollutta helsinkiläismiestä Risto Vahanen ja Seppo Fränti.

21 ihmistä kaapattiin Sibadanin saarelta, Malesiasta ja vietiin Filippiineille, Jolon saarelle.


Ennen panttivankien ottoa tuolloin vielä tuntemattomat kaappaajat olivat hyökänneet poliisiasemalle ja paikallisen luontojärjestön päämajaan.
Muut siepatut olivat yhdeksän malesialaista, kolme saksalaista, kaksi ranskalaista, kaksi eteläafrikkalaista sekä yksi filippiiniläinen ja yksi libanonilainen. Amerikkalainen pariskunta pääsi pakenemaan heti kaappauksen alussa.

Myös Suomen konsulaatista yritettiin saada välittömästi yhteyttä Filippiinien hallitukseen, koska sieppaajien panttivankeineen nähtiin liikkuvan kohti Filippiinejä. Filippiinien ja Malesian viranomaiset määräsivät armeijansa hälytystilaan ja vankien etsinnät aloitettiin.

Sieppaajien motiiveja voitiin vain arvailla eikä kaappareiden tiedetty heti kuuluvan Abu Sayyaf-sissiliikkeeseen.

Pidätys tapahtui seuravaana päivänä

Abu Sayaaf-sissejä

Malesian poliisi pidätti viisi miestä epäiltyinä osallisuudesta kaappaukseen heti seuraavana päivänä. Laajoista etsinnöistä huolimatta vuorokauden jälkeen kaappareiden ja vankien olinpaikasta ei ollut kuin arvailuja. Kaapattujen joukossa olevista kahdesta suomalaismiehestä toisen kerrottiin kärsivän mahahaavasta ja tarvitsevan pikaista lääkitystä.

Ääri-islamilainen Abu Sayyaf-sissijäjestö ilmoittautui turistikaappauksen tekijäksi. Filippiiniläisen sissijärjestön edustaja Abu Ahmed kertoi radiohaastattelussa, että järjestö on siepannut 20 turistia.

Seuraavana päivänä Filippiinien hallituksen adustaja ilmoitti, että sissit vankeineen ovat Filippiineihin kuuluvalla Jolon saarella. Viranomaiset nostivat siepattujen virallisen määrän 21:een, kun kävi ilmi, että myös sukelluskeskuksen kokki oli kaapattujen joukossa. Filippiinien presidentti Joseph Estrada nimitti kuvernööri Nur Misuarin johtamaan neuvotteluja sieppaajien kanssa.

Neuvottelut toistaiseksi tuloksettomia

Ulkoministeri Erkki Tuomioja esitti vastalauseen panttivankikaappauksesta

27. 4. viranomaiset saivat ensimmäisen kerran keskusteluyhteyden kaappaajiin. Pääneuvottelija Nur Misuari sanoi vankien voivan hyvin, ja että sissit olivat luvanneet olla vahingoittamatta vankeja, jos heitä ei ajeta liian ahtaalle. Filippiinit kertoi, että armeija on valmiina hyökkäämään sissien leiriin. Jolon saari paljastui Abu Sayyaf-sissien kannatusalueeksi.

Neuvotteluissa panttivankeina olevien 21 ihmisen vapauttamiseksi ei edistytty. Sen sijaan kaappaajat uhkasivat teloittaa ulkomaisia panttivankeja jos panttivankineuvottelijaa ei vaihdeta. Muslimikaapparit halusivat neuvottelijoiksi ulkomaisia suurlähettiläitä filippiiniläisen muslimijohtajan sijaan. Kaappareiden uskottiin jakaneen viisi päivää jatkuneen välikohtauksen aikana vankinsa neljään eri ryhmään.

ABS-CBN-televisioryhmän toimittaja pääsi ensimmäisenä tapaamaan vankeja. Toimittajan kertoman mukaan vankien kunto oli heikentynyt, mutta vangeille saatiin myöhemmin toimitettua ruokaa ja lääkkeitä. Sissit suostuivat jatkamaan neuvotteluja pääneuvottelija Misuarin kanssa. Suomi esitti Erkki Tuomiojan suulla vastalauseensa tilanteesta.

Panttivangit saivat lääkärin apua ensimmäisen kerran vappuna

Filippiinien panttivankiryhmää 7.5.2000

Vappuna viranomaiset löysivät lääkärin, joka suostui lähtemään panttivankien luo. Lääkärin mukana paikalle pääsi muutama toimittaja ja heidän välittämissään kuvissa vangit näyttivät väsyneiltä asustellessaan pienissä majoissa ja juodessa sadevettä. Hallitusten lähettämä ensimmäinen avustuspaketti saapui perille Jolon saarelle.

Muslimisissit ja filippiinien armeija ottivat yhteen vankien oleskelupaikan läheisyydessä. Yhteenotossa kuoli neljä Filippiinien armeijan sotilasta. Virallisten lähteiden mukaan kyseessä ei ollut yritys vapauttaa vankeja, vaan armeija ja sissit törmäsivät sattumalta. Armeija kertoi, että sissit ovat tiukasti sen saartorenkaan sisällä.

EU lähetti Solanan Filippiineille

EU päätti lähettää 6.5. ulkopoliittisen edustajansa Javier Solanan Filippiineille avustamaan tilanteen ratkaisussa. Solanan tehtäviin kuului ainoastaan välittäjänä toimiminen. Suomen erityislähettilääksi Filippiineille lähetetty ulkoministeriön erityisedustaja Holger Rotkirch vakuutti suomalaisten ja muidenkin panttivankien voivan olosuhteisiin nähden hyvin.

Filippiinien puolustusministerin Orlando Mercado sanoi, että kaksi hallitusta vastaan taistelevaa muslimiryhmää, MILF ja Abu Sayyaf, työskentelevät yhdessä. -Tietojemme mukaan ryhmät toimivat yhdessä. Ne liikkuvat toistensa alueilla ja auttavat toisiaan, Mercado sanoi. MILF on kiistänyt, että sillä olisi mitään tekemistä Abu Sayyafin toteuttamien sieppausten kanssa.

Sairaan panttivangin vapauttamisesta neuvotellaan

Filippiinien panttivankikriisi, saksalainen nainen

Sissien panttivankina pitämä saksalainen nainen paljastui vakavasti sairaaksi. Maailmalle välitetyissä uutiskuvissa hän ei pystynyt kävelemään omin avuin ja hänen poikansa täytyi syöttää häntä. Filippiinien hallitus ja eri maiden lähettiläät vetosivat sisseihin sairaan saksalaisen vapauttamiseksi, mutta turhaan.

Suomalainen Risto Vahanen edusti ryhmää vankien luo päässeiden toimittajien haastattelussa. Kansainvälinen media luonnehtikin Vahasta panttivankiryhmän johtajaksi. Vahanen kertoi olojen olevan inhimilliset, mutta vetosi paikalla oleviin kansainvälisiin neuvottelijoihin. Hänen mielestään Filippiinien hallitus pitkittää tahallaan kolmatta viikkoa jatkuvaa vankiselkkausta, koska jokainen virkamies haluaisi kunnian vankien vapauttamisesta.

Sissit ja Filippiinien armeija ottivat yhteen useamman kerran. Tiedot alueelta olivat erittäin ristiriitaisia. Paikallisviranomaiset mm. sanoivat muutamien sissien saaneen surmansa taisteluissa. Sissit kielsivät väitteen. Suomen ulkoministeriön erityisedustaja Holger Rotkirch kertoi suomalaisvankien olevan kunnossa. Sairaan saksalaisen naisen vapauttamiseen ei suostuttu edelleenkään. EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana lupasi ryhtyä suomen yhdysmieheksi panttivankitapauksessa.

Selkkaus venyy

Panttivangit odottavat jo viidettä viikkoa selkkauksen päättymistä

10.5. Suomen ja Saksan ulkoministerit Tuomioja ja Joschka Fischer vetosivat sisseihin ratkaisun löytämiseksi. 11.5. Filippiinien hallitus asetti lentokoneen lähtövalmiuteen mahdollisten vankien vapauttamisten varalta. Sissit eivät kuitenkaan useista yrityksistä huolimatta ilmestyneet ennalta sovittuihin tapaamisiin. Holger Rotkirch sanoi pelkäävänsä, että selkkaus saattaa venyä hyvinkin pitkäksi.

Sissit vaativat noin viikko sitten panttivangeista 13-20 miljoonan markan lunnaita. Aikaisemmin he eivät olleet esittäneet todistettavasti minkäänlaisia vaatimuksia. Joitain toimittajia katosi saarella, mutta he löytyivät metsästä. Viranomaiset saivat uudelleen neuvotteluyhteyden sisseihin. Panttivankien vapauttamisesta ei kuitenkaan ollut toivoa.

16.5. Sissit sallivat vankien olla ensi kertaa yhteydessä omaisiinsa. Heidän sallittiin soittaa kotiin erään toimittajan matkapuhelimella. Samalla sissit vaativat saksalaisesta naisesta noin 13 miljoonan markan lunnaita.

Panttivangit menettäneet uskonsa viranomaisiin

Seppo Fränti ja Risto Vahanen, suomalaisvangit Filippiineillä

Paikallisen tv-ryhmän haastattelussa panttivangit kertoivat, että he ovat menettäneet uskonsa Filippiinien hallitukseen kriisin ratkaisussa ja he haluavat omien hallitustensa puuttuvan asiaan.

Suomeen palannut Holger Rotkirch sanoi vankien olojen huonontuneen. Toinen suomalaisista rauhoitti tilannetta sanomalla, että vaikka panttivankitapaukset ovat Filippiineillä lähes arkipäivää, kukaan ulkomaalainen ei ole menettänyt henkeään kaappaustapauksissa.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat