Viisi tärkeintä piirrettä miehen ulkonäössä

Usein pohditaan sitä, mihin asioihin miehen ulkonäössä nainen kiinnittää huomiota. Miltä miehen tulisi näyttää, jotta nainen kiinnostuisi tutustumaan ensi silmäystä pidemmälle?

Men's Health -lehti teetti ktyselyn tuhannella naisella ja kysyi miehen tärkeimpiä ulkoisia piirteitä.Jos hetkeksi siis unohdetaan älyllinen ja tunteellinen puoli ja keskitytään puhtaasti ulkonäköön, niin tässä viiden kärki.

1. Tyylitaju

Kolmekymmentä prosenttia naisista haluaa tyylitajusen miehen. Miehen pukeutumistapa on huomattavasti tärkeämpi kuin moni mies kuvittelee. Mies, joka osaa yhdistellä oikeanlaisensolmion kuviolliseen paitaan, huomaa, että hänen kumppaninsa pukeutuu myös hyvin. Miehen tyylitaju heijastuu naiseen. Naiset myös ajattelevat, että tyylitajuisella miehellä on silmää hyville lahjoille.

2. Komeat kasvot

Tutkimukset osoittavat, että hyvännäköiset kasvot ovat mahdollisimman symmetriset, jopa 26 prosenttia naisista kiinnitti kasvoihin huomiota. Naiset pitävät miehistä, joilla on voimakas leuka, korkeat poskipäät ja suuret silmät. Jos ulkonäkö ei ole aivan kohdallaan, hymyilemällä tilanne paranee, sillä naiset pitävät hymyilevää miestä vetävämpänä kuin mököttäjää. Huolitellut partakarvat, pulisongit ja hiukset lisäävät plussia.

3. Pituus

Viisitoista prosenttia naisista haluaa itseään pidemmän miehen. Lyhyille miehille lohdutukseksi, että tämän tuloksen perusteella 85 prosenttia naisista ei nostanut pituutta prioriteettisijalle yksi.

4. Lihakset

Lihakset vetoavat naisiin, mutta ei laisinkaan niin paljon kuin voisi kuvitella. Vain 13 prosenttia naisista noteerasi lihakset tärkeimmäksi tai halutuimmaksi piirteeksi.

5. Fyysinen kunto

Jos miehellä on hyvä kunto, naisen mielestä hän varmasti jaksaa pysyä naisen vauhdissa – myös makuuhuoneen puolella. Hyvää kuntoa korosti 12 prosenttia vastanneista naisista. Hyvää kuntoa pidettiin myös merkkinä hyvästä itsekurista.

Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock, V.Rydman

Lähde: Men's Health

Lue myös:

    Uusimmat