Mainos

Viisi puoluetta pois puoluerekisteristä

Kaikkiaan viisi puoluetta menettää rekisteröidyn puolueen aseman, kun eduskuntavaalien tulos on saanut lainvoiman.

Oikeusministeriö lähettää näille jälleen yhdistyksiksi muuttuville järjestöille ilmoituksen puoluerekisteristä poistamisesta.

Käytyjen vaalien tulos merkitsee, että perinteikäs Suomen maaseudun puolue poistuu lopulta puoluerekisteristä. Lähtöpassit saavat myös Suomen kommunistinen puolue ja rauhan ja sosialismin puolesta - kommunistinen työväenpuolue. Niin ikään rekisteristä poistetaan kirjava "puolue" - elonkehän puolesta KIPU sekä eläkeläiset kansan asialla.

Puolue poistetaan puoluerekisteristä, jos se ei ole kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa saanut kansanedustajan paikkaa tai jos se on lakannut olemasta rekisteröity yhdistys.

Puolue voidaan poistaa rekisteristä myös sen oman hakemuksen perusteella.

Eduskuntapuolueiden ulkopuolisista puolueista rekisteriin jäävät edelleen liberaalit, vaihtoehtoväki, vapaan Suomen liitto, muutosvoimat Suomi, yhteisvastuu, Suomi nousee - kansa yhdistyy sekä Suomen kansan sinivalkoiset.

SMP on kummitellut puoluerekisterissä, vaikkei sillä olekaan ollut toimintaa enää vuosiin. Muodollisesti sitä ei kuitenkaan ole lakkautettu. Käydyt vaalit sulkevat siten yhden värikkään luvun Suomen poliittisessa historiassa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.