Viini-ilta ystäville

Viininmaistajaisten järjestäminen on hyvä tapa harjaannuttaa omaa viiniosaamistaan tai viettää hauska ilta ystävien kesken. Havainnoista ja mauista keskusteleminen kehittää maku-ja hajumuistia. Myös muiden kommentit saattavat auttaa sinua löytämään viinistä aivan uusia puolia.

On hyvä muistaa, että viininmaistajaisissa ei ole tarkoitus löytää absoluttisia totuuksia vaan tarkoitus on ennen kaikkea harjaannuttaa aisteja ja oppia omista makumieltymyksistä. Jokainen kokee makuasiat omalla tavallaan ja jokaisen tulisi luottaa omiin mieltymyksiinsä. Ennakkoluulottomuus ja rohkeus kokeilla uusia makuja tekee elämästä rikkaamman. Meille on annettu aistit, miksi emme siis käyttäisi niitä!

Viininmaistelun jälkeen maistuu yleensä pieni suolainen. Samalla kun viinin maku on tuoreessa muistissa, voit kokeilla miten erilaiset ruoat muuttavat viiniä. Tapakset ovat tähän mitä mainioin vaihtoehto.

Viini-illan teemat

Viini-iltaan voi valita eri teemoja. Helpointa on valita viinejä joilla on jotain yhteistä, esimerkiksi rypäle tai alue.

Rypäleteema

Valitse yhdestä rypälelajikkeesta valmistettuja viinejä. Viinit voivat olla eri puolilta maailmaa, jolloin voidaan vertailla alueen vaikutusta viiniin.

Viinityyppiteema

Viinit jaotellaan ryhmiin erilaisin perustein; esim punaviinit, roséviinit, kuohuviinit jne. Valitse yksi ryhmä, esimerkiksi kuohuviinit ja vertaile niitä keskenään.

Alueteema

Valitse jokin alue, esimerkiksi viinimaa. Perinteisissä viinimaissa, kuten Ranskassa ja Italiassa, on kuitenkin hyvin toisistaan poikkeavia viininviljelyalueita, joten siksi hyvä vaihtoehto on valita viinit tietyn alueen sisältä, esimerkiksi Sisilian alueen viinit.

Valmistelut ja toteutus

Mieti myös haluatko toteuttaa viininmaistajaiset täysin avoimella tavalla niin, että kaikki tietävät alusta asti mitä lasissa on vai kenties järjestää sokkomaistiaiset, jolloin tuotteen hinta tai maine ei johdattale maistajaa.

Avoin viininmaistelu

Maistajat tietävät mitä viiniä he maistavat. Pullot ovat selkeästi esillä tai viinin nimet ovat mainittu erillisellä paperilla tai taululla.

Puolisokko viininmaistelu

Maistajat tietävät viinit, mutta eivät järjestystä. Tämä tuo mukavaa jännitystä tilaisuuteen, kun kukin koettaa arvata, mitä viiniä kussakin lasissa on.

Täyssokko viininmaistelu

Maistajat eivät tiedä maisteltavia viinejä. Tämä on erityisesti ammattilaisten suosiossa ja paras tapa silloin kun ennakkoluulojen ei haluta vaikuttavan mielipiteeseen.

Etukäteisvalmistelut

  • Kata valkoiselle pohjalle riviin jalalliset viinilasit (yhtä monta kuin maisteltavia viinejä).
  • Varaa pöytään myös raikasta vettä (ei jäitä), leipää ja sylkyastioita.
  • Yhdestä viinipullosta riittää maistamistilaisuuksissa vähintään kahdelletoista ihmiselle.
  • Hyvä valaistus on eduksi viinin värin tarkkailulle.
  • Puoli- ja täyssokko viininmaistelutilaisuuksiin kannattaa varata foliota, maalarinteippiä ja tussia. Numeroi lasinaluset vasemmalta oikealle alkaen ykkösestä. Kääri pullot folioon, aseta ne mielivaltaiseen järjestykseen. Tämän jälkeen numeroi pullot ja kaada niistä vastaavan numeron omaavaan lasiin.
  • Kaada viini laseihin hieman etukäteen "hengittämään". Tämä erityisesti silloin kun kyseessä ovat punaviinit.
  • Kaada lasiin viiniä niin, että siitä korkeintaan kolmasosa on täynnä, jotta ilmalle jää riittävästi tilaa. Maistelujärjestys on vasemmalta oikealle.

Viinin analysointi

Katso

Katso ensin viiniä. Viinin tulisi olla kirkasta eikä sisältää epäpuhtauksia. Punaviinin sininen sävy viittaa nuoreen viiniin ja ruskean ja tiilen sävyt iäkkäämpään viiniin. Valkoviineissä vihertävä sävy kertoo tuoreudesta, kun taas kultainen sävy mahdollisesta kehittyneisyyydestä. Väri ja sen syvyys määrittävät viinin ulkonäön. Vivahteet kertovat viinin kypsyysasteesta, rypälelajikkeesta ja valmistustavasta.

Haista

Viininmaistelijalle nenä on kaikkein tärkein työväline. Lähes kaikki maut, lukuunottamatta perusmakuja, ovat itseasiassa tuoksuja. Tuoksumuistia voi harjoittaa. Laita nenäsi lasiin ja hengitä hitaasti nenän kautta. Hedelmistä, marjoista, kukista muistuttavat aromit kertovat rypäleestä, josta viini on valmistettu, ja viittaavat melko nuoreen viiniin. Mausteiden, vaniljan ja kahvin aromit ovat peräisin tammikypsytyksestä tai varastoinnista. Jokaisella rypäleellä on omanlainen aromimaailma ja alue jossa rypäle kasvaa vaikuttaa tähän osaltaan. Haista, kirjoita muistiin ja yritä painaa se mieleesi.

Maista

Viiniä on hyvä ottaa suuhun reilu kulaus. Jos mahdollista, vedä samalla ilmaa sisään, sillä happi aukaisee viinin aromit. Tämä ns. "kurlaaminen" vaatii kuitenkin harjoittelua ja kun yrität ensimmäistä kertaa, kannattaa kallistaa päätä hieman taaksepäin. Pyöritä viiniä suussasi niin, että viini tavoittaa kielen kaikki makunystyrät. Nielaise viini tai sylje pois ja merkitse maistamasi muistiin. Mieti myös suutuntumaa, oliko viini kevyt, keskitäyteläinen vai täyteläinen. Entä jälkimaku.

Johtopäätökset

Keskustelkaa avoimesti ja vaihtakaa kokemuksianne viineistä. Oliko viini hyvää? Kuinka paljon olisit valmis maksamaan viinistä? Mihin ruokaan ja tilanteeseen viini sopisi? Viinin maistamisessa ei kukaan ole täysinoppinut, mutta harjoittelulla voi päästä pitkälle.

Lue myös:

    Uusimmat