Viinanjuonti vähentynyt Suomessa – tässä syy

Kirkkaiden viinojen juonti on vähentynyt Suomessa.

Alkon myyntitilastoiden mukaan vodkaa ja viinaa ostettiin viime vuonna 8,1 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Muiden väkevien juomien myynti tippui 7,2 prosenttia.

Erikoistutkija Esa Österberg Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo, että väkevien viinojen kulutus on ollut laskusuunnassa jo pitkään.

– Viinanjuonti nousi hiukan vuoden 2004 veroalen aikaan, mutta nyt se on taas laskenut useita vuosia, Österberg sanoo.

Syy laskuun on Österbergin mukaan sukupolven vaihtuminen.

– Hieman yksinkertaistettuna voi sanoa, että kirkkaita viinoja juonut miespolvi alkaa vanheta ja jopa kuolla pois. Nuoret eivät samassa määrin juo väkeviä.

Österberg huomauttaa, että viinatuotteet on ylipäätään suunniteltu toisen ajan markkinoille. Siihen viittaavat jo nimetkin – Tasavalta, Leijona ja Tapio.

Hän ei kuitenkaan allekirjoita väitettä siitä, että suomalainen juomakulttuuri olisi "eurooppalaistumassa".

– Suomessa haikaillaan sellaisen Välimeren juomakulttuurin perään, että siemaillaan viiniä eikä humalluta, Österberg sanoo.

– Se kulttuuri on se, joka poikkeaa eurooppalaisista juomatavoista. Kyllä esimerkiksi Englannissa, Tsekissä ja Puolassa juodaan ihan samalla tavalla kuin täälläkin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat