Viinan halpuus ei juuri lisännyt rattijuopumuksia

Sunnuntaina päättyneen EU:n yhteisen tehovalvontaviikon aikana Suomessa puhallutettiin kaikkiaan yli 31 000 kuljettajaa. Tehovalvonnnan perusteella vaikuttaa siltä, ettei viinaksien veroale ole lisännyt rattijuoppojen määrää.

Liikenne

Liikkuva poliisi nappasi liikenteestä 59 rattijuoppoa ja yhden huumeiden vaikutuksen alaisena ajaneen kuljettajan viime viikon ratsioissa.

Liikkuvan poliisin tehovalvonnasta kerätyt tiedot osoittavat, että joka 500. Suomen teillä ajava kuljettaja autoilee alkoholin vaikutuksen alaisena. Rattijuoppojen määrää on mahdotonta vertailla EU:n sisällä, koska vain Suomessa tehovalvonnassa pysäytetään valvontamatkan kaikki autoilijat, jolloin saadaan tilastollisesti luotettava otos rattijuoppojen osuudesta tieliikenteessä.

Nyt tehty tehovalvonta osoittaa, ettei rattijuoppojen määrä ole Suomen teillä merkittävästi noussut jos ei laskenutkaan.

Ylikonstaapeli Pertti Mäkeläinen liikkuvasta poliisista ei osaa varmuudella sanoa, onko viinan veroale vaikuttanut rattijuopumustapauksiin.

- No sanotaan niin että ei ainakaan tämänhetkisten tulosten perusteella voi varmasti sanoa, että se näkyisi tilastoissa.

Alkon tilastoissa veroale sen sijaan näkyy. Myynnin kasvua ei ole rajoittanut edes Viron EU-jäsenyys. Alko katsookin onnistuneensa estämään veroalella viinarallin lahden takaa.

Juhannusmyynnistä Alko odottaa edellisvuosien kaltaista, joskin siinä voi jo näkyä Viron tuliaisten määrä. Poliisi valvookin tehostetusti niin juhannuksen meno- kuin paluuliikennettä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 22.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat