Viileän aurinkoinen päivä luvassa

Sää on tänään osassa maassa lumikuurojen sävyttämää. Aurinko pääsee silti paistamaan monin paikoin.

– Kuuroja tulee vain paikka paikoin ja kuuroisilla, lumisateisilla alueilla ajokeli on ollut aamulla huono, koska lumi on pöllynnyt teillä, kuvailee MTV3:n meteorologi Visa Salojärvi.

Pilvisyydestä riippuen lämpötila on hyvin vaihteleva.

– Länsirannikolla ollaan paikoin lähellä nollaa tai hiukan pakkasen puolella. Muualla maassa selkeillä alueilla on ollut aamulla kireää pakkasta, jopa -25 astetta.

Päiväksi lämpötilat kohoavat koko maassa. Iltapäivällä maan etelä- ja keskiosassa voi tulla joitakin lumikuuroja, mutta Salojärven mukaan myös runsaasti aurinkoa mahtuu mukaan.

– Lämpötilat vaihtelevat lounaan nollasta sisämaan viiteen pakkasasteeseen. Idässä on hieman tätäkin viileämpää.

Läntisillä merialueilla tuuli on ajoittain navakkaa, mutta iltapäiväksi tuuli heikkenee.

Pohjois-Suomessa pilvisyys on tänään vaihtelevaa.

– Paikoin on hyvinkin aurinkoista, paikoin joitakin pilvilauttoja ja jokunen lumikuuro voi pohjoisessa tulla. Lämpötila on yleisesti -10 asteen molemmin puolin. Kireintä pakkanen on käsivarressa, Visa Salojärvi kertoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat