Viileä juhannus

Juhannusvalkeille on syytä ottaa mukaan sateenvarjo, sillä kuurot saattavat yllättää kesken yöttömän yön juhlinnan. Muutoinkaan helteistä ei päästä juhannuksena nauttimaan, sillä päivälämpötilat jäävät koko maassa alle 20 asteen. Yöllä saadaan värjötellä jopa alle 10 asteen viileydessä.

-Sateilta ei vältytä. Alkuviikon kaavailuista poiketen mahdollisuuksia rajoissa saattaa olla kuitenkin se, että juhannuspäivänä voi hiukan lämmetä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Mikko Jäntti lohduttaa.

Itä-Suomessa sateisinta

Aattona on näillä näkymin kaikkein sateisinta itäisimmässä Suomessa ja Oulun läänin kieppeillä. Suuri osa Itä- ja Pohjois-Lappia näyttäisi olevan enimmäkseen poutainen, mutta sielläkin on pilvistä. Etelä- ja Länsi-Suomessa sateet saadaan pääosin kuuroina.
-Ihan eteläisimmässä Suomessa ja rannikolla saattaa aurinkokin näyttäytyä, Jäntti huomauttaa.

Juhannusaaton lämpötilat jäävät kauttaaltaan alle 20 asteen. Lämpimintä on Etelä-Suomen aurinkoisimmilla alueilla. Sateisilla alueilla lämpömittarilukemat näyttänevät enimmillään 15 astetta.
-Jos oikein hyvä tuuri käy, eteläisimmässä Suomessa aattoilta saattaa olla poutainen.

Juhannuspäivä aattoa lämpimämpi

Juhannuspäivänä on etelästä työntymässä melkoisen lämmintä ilmaa, mutta sitä edeltää vielä sadealue. Parhaimmillaan päivälämpötila voi kivuta lauantaina jopa 20 asteeseen.

-Keski-Suomessa sateet vähenevät juhannuspäivänä ja sää muuttunee ainakin tilapäisesti aurinkoiseksi. Keski-Suomen itäosissa aurinko paistaa hyvällä tuurilla koko päivän.

Oulun läänin paikkeilla ja Pohjanmaalla ropsahtaa paikallisia sadekuuroja, mutta voipa niiden välissä pilkahtaa aurinkokin. Lauantaina kaikkein sateisinta on odotettavissa Lapissa. Lämpötila jää siellä jopa alle 15 asteen. Etelä-Lapissa ja Oulun läänin tienoilla lämpöasteita on muutama enemmän.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat