Viikonlopun tieliikenne: kuusi kuoli ja 22 loukkaantui

Viikonloppuna on tapahtunut poikkeuksellisen paljon kuolemiin ja loukkaantumisiin johtaneita onnettomuuksia liikenteessä ja vesillä ympäri Suomea.

Vakavin onnettomuus tapahtui eilen aamulla Joensuun Enossa, jossa kuusi nuorta aikuista kuoli rekan ja henkilöauton yhteentörmäyksessä.

Nuorten auto oli tullut kärkikolmion takaa suoraan rekan eteen. Matkustajat eli neljä miestä ja yksi nainen kuolivat heti. Kuljettajana ollut 26-vuotias mies kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa. Rekan kuljettaja säilyi vammoitta.

Perhe loukkaantui Äänekoskella

Viisihenkisen perheen jäsenet loukkaantuivat perjantaina ulosajossa Äänekoskella Keski-Suomessa, kun opetusluvalla ajanut 17-vuotias nainen ryhtyi ohittamaan rekkaa nelostiellä Konginkankaalla.

Kolme parikymppistä miestä loukkaantui ulosajossa eilen illalla Salossa, kun moottoripyörää ohittamaan lähtenyt henkilöauto suistui reunakaiteen kautta katolleen.

Myös Mustasaaressa loukkaantui eilisaamuna kolme nuorta, kun 22-vuotias kuski törmäsi humalassa lyhtypylvääseen. Kaikki kolme autossa ollutta toimitettiin sairaalaan

Myös Kaarinassa sattui eilen illalla ulosajo, jossa loukkaantui vakavasti 23-vuotias mies.

Neljä nuorta loukkaantui Muhoksella

Neljä nuorta loukkaantui henkilöauton ulosajossa perjantaina Muhoksella. Nuorten auto päätyi ojaan Kylmälänkyläntiellä, ja pelastuslaitos joutui irrottamaan yhden nuorista katollaan olleesta autosta.

Kerimäellä Etelä-Savossa puolestaan loukkaantui kolme ihmistä kahden auton yhteentörmäyksessä eilen.

Huittisissa loukkaantui myös kolme ihmistä bussin kaaduttua ojaan sen jälkeen, kun se oli törmännyt henkilöautoon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat