Viikonlopun hukkumistilastot synkät

Yli kymmenen ihmistä on hukkunut kesän tähän mennessä synkimpänä viikonloppuna.

Helteiset rantakelit ovat vaatineet ennätysmäärän kuolonuhreja.

Alkuiltaan mennessä 11 ihmistä oli hukkunut eri puolilla Suomea viikonlopun aikana. Uhreista ainakin yhden epäillään kuolleen sairaskohtaukseen.

Pelastuslaitoksen mukaan myös läheltä piti -tapauksia on ollut poikkeuksellisen paljon. Viikonloppu onkin ollut tähän mennessä kesän synkin vesillä.

Suuri huvivene uhkasi upota Helsingin edustalla

Suuri moottorivene joutui merihätään puolen yön jälkeen Helsingin edustalla. Lähes 20-metrinen vene oli ilmeisesti ajanut karille, minkä jälkeen sen pohjaan oli tullut vuoto.

Aluksessa oli onnettomuushetkellä 23 ihmistä. Yksi heistä toimitettiin ambulanssilla jatkohoitoon. Muut evakuoitiin vahingoittumattomina rantaan.

Onnettomuus sattui Pihlajasaaren ja Hernesaaren välissä hieman puolen yön jälkeen. Vene onnistuttiin ajamaan Pihlajasaaren rantaan ennen kuin se upposi.

Merivartioston mukaan tämän kokoluokan huviveneonnettomuudet ovat hyvin harvinaisia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat