Viikonlopuksi odotetaan sovittelusumaa

Palolakon päättyminen ei hiljennä valtakunnansovittelijan toimistoa. Ensi viikolla uhkaavien lääkäreiden, lentäjien, Alkon myyjien ja jäänmurtajien päällystön lakonuhkien sovittelun odotetaan painottuvan viikonloppuun.

Avoinna oleviin sopimuksiin haetaan ratkaisua pitkin viikkoa, mutta valtakunnansovittelija Juhani Salonius ei odota neuvottelutuloksia kovin nopeasti.
-Ratkaisut menevät viikonloppuun, Salonius ennakoi. Saloniuksen mukaan todennäköistä on se, että neuvotteluja käydään pitkälti perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei aikatauluja ole vielä lyöty lukkoon.

Lääkäreiden lakko uhkaa alkaa maanantaina, Alkon myyjien tiistaina ja jäänmurtajien päällystön työtaistelu keskiviikkona. Kuutisenkymmentä Finnairin lentäjää järjestäisivät työnseisauksen maanantaista keskiviikkoon.

Murtajakiistan sovittelua jatketaan huomenna

Salonius tapasi tänään jäänmurtajien sopimuskiistan osapuolet. Hän jatkaa neuvotteluja huomenna iltapäivällä työntekijä- ja työnantajapuolen kanssa erikseen. STTK:lainen laivanpäällystöliitto jätti lakkovaroituksen viime viikolla. Työtaistelu alkaa ensi viikon keskiviikkona kello 16, mikäli neuvottelut eivät johda tulokseen. Lakko koskisi merenkulkulaitoksen jäänmurtajia, monitoimimurtajia, neljää väyläalusta ja tutkimusalus Arandaa.

Työntekijäpuolen mukaan merenkulkulaitoksen alusten palkkaus on vääristynyt etenkin alusten päälliköiden ja perämiesten osalta. Työntekijäpuoli katsoo myös, että merenkulun tarkastajien palkkauksessa ei ole huomioitu työnkuvan muuttumista.

Lonka sovittelee lentäjien kiistaa

Piirisovittelija Esa Lonka aloitti tänään 58 lentäjää koskevan sopimusriidan sovittelun. Ensimmäisessä varsinaisessa neuvottelussa ei tapahtunut mainittavaa edistystä. Sovittelu jatkuu perjantaina iltapäivällä. Lonka ennakoi, että lentäjien kiistaa sovitellaan tiiviisti viikonlopun aikana. Finnairin entisten tytäryhtiöiden Kar-Airin ja Finnaviationin lentäjät jättivät lakkovaroituksen viime viikolla. Osa kotimaan lennoista jää maahan ensi viikolla maanantaista keskiviikkoon, jos sopua ei löydy.

Ensimmäinen työnseisaus järjestettiin jo viime perjantaina, jolloin yli 30 kotimaan lentoa peruuntui. Kar-Airin liikennelentäjien sekä FA-lentäjien yhdistykseen kuuluvien lentäjien sopimuskiistan taustalla on Finnairin tytäryhtiöiden Kar-Airin ja Finnaviationin fuusioituminen emoyhtiöön syksyllä 1996. Työntekijäpuolen mukaan Finnair syrjii entisten tytäryhtiöidensä lentäjiä mm. huonommilla palkoilla.

Pääosa Finnairin lentäjistä kuuluu Suomen liikennelentäjäliittoon, jonka työehtosopimuksen hiontaa jatketaan maaliskuun loppuun asti. Liikennelentäjiin kuuluu noin 530 Finnairin lentäjää. Esa Lonka arvioi, että Finnairin lentäjien enemmistöä koskeva avoin sopimus saattaa hidastaa entisten tytäryhtiöiden lentäjien sopimuksen aikaansaamista. Lonka sovittelee lentäjien sopimusriitaa valtakunnansovittelija Saloniuksen pyynnöstä. Lonka on Saloniuksen varamies.

Pientonnistossa löytymässä ratkaisu?

Merenkulussa on avoinna myös mm. pientonnistoa koskeva sopimus, mutta siihen osapuolet hakevat ratkaisua lähipäivinä. Asia ei ole ollut valtakunnansovittelijan toimistossa. Pientonnistoa koskevan sopimuksen piiriin kuuluvat STTK:laiset kone- ja laivanpäällystöliitot ja SAK:laisen Merimies-unionin väkeä. Konepäällystöliiton toiminnanjohtaja Anton Sjöholm arvioi tänään, että neuvottelutulos saattaa syntyä tällä viikolla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat