Viikonloppuna ulkoilukelejä etelään, Lapissa pakkanen paukkuu

Viikonlopun aikana hyinen korkeapaineen keskus liikkuu hieman Suomen eteläpuolelle. Länsituulet lauhduttavat väliaikaisesti maan etelä- ja keskiosaa jopa 10-20 asteella, mutta Lapissa pakkanen kiristyy selvästi.

Perjantain vastainen yö oli paikoin talven tähän asti kylmin maan etelä- ja keskiosassa. Valtimon kirkonkylällä mitattiin -30 astetta. Esimerkiksi Jyväskylässä ja Joensuussa oli -27 astetta ja Hämeenlinnassa -26 astetta.

Perjantai on laajalti poutainen valtaosassa maata, mutta heikot pakkaslumisateet ovat edelleen mahdollisia.

– Näin kylmässä säässä kaikki kosteus tiivistyy ja sataa alas pakkaslumena. Sen takia jopa melko selkeältäkin taivaalta voi leijailla alas lumihiutaleita, toteaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Lauantain vastainen yö on kylmä Lapissa, missä pakkasta voi olla paikoin 30 tai jopa 35 astetta. Maan etelä- ja keskiosassa yö on edellistä yötä lauhempi, pakkasta on pääosin 10-20 astetta.

Lauantaipäivällä kosteampaa ja lauhempaa ilmaa virtaa läntisiltä merialueilta kohti sisämaata.

– Pakkanen heikkenee yleisesti Etelä- ja Keski-Suomessa 5 ja 10 asteen välille. Aurinkoa nähdään siellä täällä, mutta pilvisyys on hieman viime päiviä runsaampaa. Länsirannikolla voi tulla heikkoja lumikuuroja, ennustaa Markus Mäntykannas.

Maan länsi- ja keskiosassa ajokeliä huonontaa kuura, joka voi tehdä tienpinnoista paikoin liukkaita. Lapissa selkeillä alueilla pakkanen on lauantaina päivälläkin noin 30 asteessa. Pilvisyydestä riippuen paikalliset erot pakkaslukemissa ovat kuitenkin jopa 10-20 astetta.

Sunnuntaina pilvisyys vaihtelee koko maassa. Päivä on enimmäkseen poutainen, mutta länsirannikolla voi tulla edelleen lumikuuroja. Etelä- ja Keski-Suomessa sekä Pohjois-Pohjanmaalla pakkasta on 5-12 astetta, Lapissa 10-30 astetta.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.







Lue myös:

    Uusimmat