Viikon sää: Keväisiä päiviä luvassa – täältä sulanevat lumet

Alkuviikolla maan etelä- ja länsiosaan on luvassa varsin keväistä, mutta myös tuulista säätä.

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että lämpöisimmät päivät ovat tiistai ja keskiviikko.

– Tuolloin sekä etelässä että lännessä voi olla yli viisi astetta lämmintä. Myös pohjoisessa pakkaset heikkenevät ja Lapin yli liikkuu ajoittain lumisateita, sanoo Mäntykannas.

Sen sijaan loppuviikosta sää jälleen kylmenee koko Suomessa.

– Maan eteläosassa pakastuu jälleen perjantaina. Lapissa pakkasta voi olla viikonloppuna yli parikymmentä astetta.

Perjantaina hiihtoloman menoliikenne käynnistyy näillä näkymin normaalissa talvikelissä. Tämän hetken ennusteen mukaan suurempia sadealueita ei ole näköpiirissä. 

Sään kylmeneminen perjantai-lauantain aikana on maan etelä- ja länsiosassa välikaista ja jo sunnuntaiksi on luvassa lämpöasteita. 

– Etelä- ja lounaisrannikon lumipeite saattaa huveta viikon aikana ja hiihtolomien alettua. Keski- ja Pohjois-Suomessa sen sijaan on hiihtolomaviikoksi takuuvarmasti lunta, sanoo Mäntykannas.

Lue myös:

    Uusimmat