Viikon kuuma mies: Karismaattinen lihaskimppu Vin Diesel

Alituiseen naiskauneutta ihastelemaan tottuneet silmät kaipaavat joskus vaihtelua. Tällä viikolla Helmi hemmottelee lukijoitaan karskin näyttelijän, Vin Dieselin kuvilla!

Tee olosi mukavaksi ja valmistaudu ihastelemaan viikon kuuman miehen, Vin Dieselin kuvia. Sen lisäksi, että tämän näyttelijän miehekkään matala ääni kerää jatkuvasti kehuja vastakkaiselta sukupuolelta, lepää hänessä myös silmä.

Hollywoodista tuttu 44-vuotias Vin Diesel tunnistetaan raamikkaan ulkomuotonsa lisäksi miehen omien sanojen mukaan usein äänestä. Äärimmäisen matalaääninen komistus on tehnyt persoonallisen äänensä ansiosta myös äänirooleja.

Vin Dieselin ensimmäinen pieni roolisuoritus nähtiin vuonna 1990 elokuvassa Awakenings. Vain neljä vuotta ensimmäisen elokuvaroolinsa jälkeen Vin Diesel jo tuotti ja ohjasi lyhytelokuvan Multi-Facial. Myöhemmin menestysuran luonut näyttelijä tunnetaan kenties parhaiten roolisuorituksistaan The Fast and the Furious -elokuvissa.

Vin Diesel seurustelee meksikolaissyntyisen Paloma Jimenezin kanssa. Mallina menestyvällä Jimenezillä ja Vin Dieselillä on yksi yhteinen lapsi, vuonna 2008 syntynyt Hania Riley. Näyttelijä bongataankin usein hyväntuulisena tyttärensä seurasta. Mies vaikuttaa oikealta unelmaisältä työnnellessään hyväntuulisena vaunuja pitkin New Yorkin katuja.

MTV3/Helmi

Kuvat: Splash/Gettyimages

Lue myös:

    Uusimmat