Viikko alkaa pakkassäässä – ylihuomenna luvassa reilusti lunta

Ensi viikko alkaa pienillä pakkaslukemilla koko maassa.

– Huomenna on pääosin pilvistä koko maassa. Sää on melko poutaista, mutta myös paikallisia sateita saadaan, kertoo MTV:n meteorologi Aleksi Jokela.

Lämpötila on yleisesti pakkasen puolella. Pilvipeite voi Jokelan mukaan päivän aikana hieman rakoilla maan etelä- ja keskiosassa. Pohjoisessakin huominen päivä jatkuu pääosin pilvisenä. Pakkasta Lapissa on huomenna 5-10 astetta.

Tiistaina lumisateet saapuvat pohjoiseen

Ylihuomenna matalapaineenkeskus liikkuu pohjoisen Suomen ylle. 

– Pohjoiseen saapuu jo aamuyöllä runsaita lumisateita. Lunta kertyy yleisesti yli 10 senttiä, Jokela sanoo. 

Jokelan mukaan lunta tulee Kokkola-Kuopio-linjan pohjoispuolella ja sateet kestävät lähes vuorokauden. 

Etelään sateet ennättävät vasta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

– Etenkin etelän sisämaassa sade tulee lumena. Rannikolla sateet tulevat taas pääosin vetenä, mutta sadekertymät jäävät vähisiksi, Aleksi Jokela arvioi.

Tuulet voimistuvat tiistaina koko maassa. Matalapaineen keskus kulkee maan pohjoisosan yli, jonka takia tuulet ovat voimakkaampia maan etelä- ja keskiosassa.

– Ihan myrskylukemia ei näillä näkymin saada, mutta merialueilla tuuli voi käydä lähellä myrskylukemia, Jokela ennustaa. 

Loppuviikolla sää jatkuu vaihtelevana ja melko tuulisena. 

 

Lue myös:

    Uusimmat