Viidenneksellä eläintiloista havaittiin rikkeitä

Eviran tarkastuksissa ei kuitenkaan havaittu sellaisia puutteita, jotka vaatisivat välittömiä toimia.

Eläinsuojeluviranomaiset ovat löytäneet huomautettavaa 17 prosentilta tuotantoeläintiloista, jotka ne ovat tarkastaneet Oikeutta eläimille -yhdistyksen keräämän aineiston perusteella. Vakavia eläinsuojelurikoksia tarkastuksissa ei kuitenkaan tullut ilmi.

Eläinlääkintöylitarkastaja Taina Mikkonen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta kertoo, että puutteita oli eniten sikatiloilla. Myös kanatiloilla oli jonkin verran ongelmia, mutta kaikki broileritilat saivat puhtaat paperit.

Huomautettavaa oli esimerkiksi virikkeiden puutteesta, karsinoiden likaisuudesta ja huonosta ilmanvaihdosta. Parilla tilalla sairaista eläimistä ei ollut huolehdittu riittävästi.

Viranomaiset ovat toistaiseksi tarkastaneet 42 tilaa, ja tarkastukset jatkuvat. Evira on saanut Oikeutta eläimille -yhdistykseltä videomateriaalia yhteensä 67 tilalta.

Helposti korjattavissa

Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio korostaa, että löydetyt ongelmat ovat helposti ja nopeasti korjattavissa. Tiloille on annettu mahdollisuus hoitaa asiat kuntoon, ja määräajan kuluttua eläinten olot tarkastetaan uudelleen.

-Mielestäni tuloksista ei voi vetää sellaista johtopäätöstä, että tässä maassa olisi kansallinen eläinsuojeluongelma, Husu-Kallio painottaa.

Hän arvelee vikojen johtuvan tiedon puutteesta ja peräänkuuluttaa tuotantoeläintilojen pitäjille lisää koulutusta ja neuvontaa.

Husu-Kallio on huolissaan siitä, miten Oikeutta eläimille -yhdistyksen videoista noussut kohu vaikuttaa tuotantoeläintilojen pitäjiin. Hän vetoaa sen puolesta, ettei ammattikuntaa leimattaisi eläinrääkkääjiksi.

-Videoilla nähdyt yksittäistapaukset antavat väärän kuvan siitä, miten tuottajat suhtautuvat eläimiinsä.

Pääjohtaja varoittaa, ettei suomalaisten pidä alkaa suosia ulkomaisia eläintuotteita videoiden herättämien tunteiden vuoksi. Hän ei usko, että eläinten asiaa voisi edistää ostamalla suomalaisen ruuan sijaan ulkomaista.

-Monissa EU:n ulkopuolisissa maissa ei ole minkäänlaista eläinsuojelulainsäädäntöä, hän muistuttaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat