Viiden päivän eristys ja hommiin: Yhä koronapositiivisia hoitajia kutsuttu töihin Yhdysvalloissa – "Kyseessä on pakkotilanne"
Rhode Islandin osavaltiossa on jouduttu turvautumaan varsin erikoiseen toimintatapaan koronapandemian keskellä.
Paikoin osavaltiossa sairaaloissa ja vanhainkodeissa hoitohenkilökunnan määrä on kriittisen alhaisella tasolla, on tehty päätös, että myös koronapositiivisia työntekijöitä voidaan pyytää töihin. Työntekijä, jolla ei ole oireita tai hyvin lievät oireet, voi tulla pyydettäessä töihin viiden päivän eristyksen jälkeen riippumatta siitä, onko hän tehnyt negatiivisen koronatestin tai ei.
Näin on tapahtunut ainakin Eleanor Slaterin sairaalassa sekä vanhainkodissa.
– Muutamassa paikassa käytettiin koronaan sairastuneita työntekijöitä. Kyseessä oli pakkotilanne, koska yksinkertaisesti muuta työvoimaa ei ollut saatavilla, lääkäri Megan Ranney kertoo.
Ranney painottaa, että tällaista ratkaisua ei tietenkään voi suositella normaaliolosuhteissa. Eleanor Slaterin sairaalassa työskenteli muutamia koronapositiivisia hoitajia tammikuun alkupuolella.
Ainakin yksi hoitaja työskenteli sellaisten potilaiden kanssa, keillä ei ollut todettu koronaa. Tästä huolimatta uusia tautitapauksia ei todettu.
Myös Yhdysvalloissa koronatapausten määrä on kasvanut rajusti omikronmuunnoksen myötä. Tämän vuoden puolella on ollut päiviä, jolloin on todettu yli miljoona uutta tartuntaa.
Uusimmat
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
MTV seuraa: Hävytön virhe Säteriltä – Leijonien johto suli nopeasti
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
Lataa lisää