Viialainen eroaa vasemmistoliitosta

Vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri, SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen eroaa puolueesta.

Vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri, SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen eroaa puolueesta. Viialainen kertoi jättäneensä erokirjeensä jo perjantaina, ennen viikonlopun puoluekokousta.

Hän perusteli päätöstään sillä, että maltilliset voimat ovat joutuneet vasemmistoliitossa alakynteen.

- Puolue ottaa nyt muutamia pitkiä askeleita sen verran kauas vasemmalle, että en jaksa uskoa, että sen kautta voitaisiin suomalaisten työntekijöiden asiaa vakavasti ajaa.

Viialainen sanoi päättäneensä ajankohdasta itse, ilman että kukaan asetti hänelle aikataulua.

- Koin, että oli reilua, että ratkaisu olisi hyvissä ajoin tiedossa ennen SAK:n edustajakokousta. Minuthan pantiin ryhmän toiminnasta sivuun jo reilu vuosi sitten, Viialainen sanoi.

Yhdistyneen vasemmiston puolestapuhuja

Viialainen toimi vasemmistoliiton ensimmäisenä puoluesihteerinä vuosina 1990-1995. Hän ja Metallin viestintäsihteeri Timo Roppola ovat pitkään ajaneet SDP:n ja vasemmistoliiton yhdistymistä. Roppola ilmoitti jo aiemmin keväällä siirtyneensä demareihin.

Viialainen sanoi harkitsevansa vielä, mitä jatkossa tekee. Näkemys vasemmistopuolueiden yhdistymisen välttämättömyydestä on toki edelleen voimassa.

- Suomen työväenliikkeen olisi jo aika tunnustaa se tosiasia, että oikea tie olisi panna voimat kokoon. Mutta sille ei nyt päästä, joten silloin on viisaampi olla vähän sivummalla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat