Vihriälän Nuorisosäätiö-lahjusjuttu menee korkeimpaan oikeuteen

Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) hallituksen ex-puheenjohtajan Jukka Vihriälän osuus Nuorisosäätiön lahjusrikosasiassa käsitellään korkeimmassa oikeudessa (KKO).

KKO myönsi valitusluvan sekä syyttäjälle että Vihriälälle.

Syyttäjä vaatii Vihriälälle tuomiota törkeästä lahjuksen ottamisesta. Vihriälä puolestaan katsoo vastaanottaneensa vain laillista vaalitukea.

Vihriälä tuomittiin viime vuonna hovioikeudessa lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta ehdolliseen vankeuteen. Hän oli saanut Nuorisosäätiöltä ja sen läheisyhtiöiltä etuja noin 35000 euron arvosta, ja Nuorisosäätiö oli samaan aikaan saanut suuria avustuksia RAY:ltä.

Nuorisosäätiön ex-asiamiehen Seppo Pyykkösen ja hallituksessa tuolloin toimineen nykyisen asiamiehen Aki Haaron tekemät valituslupahakemukset sen sijaan hylättiin. Heidän sakkotuomionsa jäivät siis voimaan.

Pyykkönen tuomittiin luottamusaseman väärinkäytöstä sekä lahjuksen antamisesta. Haaro tuomittiin luottamusaseman väärinkäytöstä.  

Lue myös:

    Uusimmat