Vihreille oma presidenttiehdokas

Vihreä liitto aikoo asettaa oman ehdokkaan seuraaviin vuoden 2000 presidentinvaaliin. Oma ehdokas pyritään nimeämään jo ensi kevään puoluekokouksessa.

Vihreiden valtuuskunta kehotti tänään liiton hallitusta valmistelemaan asiaa. Keskustelussa oman ehdokkaan asettaminen sai laajaa kannatusta, ja päätös asiasta syntyi yksimielisesti.

Monet vihreiden piirissä pitävät puolueen europarlamentaarikkoa Heidi Hautalaa ykkösehdokkaana, jos hän vain suostuu tehtävään. Puoluesihteeri Ari Heikkinen piti Hautalaa itsestäänselvänä ykkösehdokkaana. Hänen mielestään Hautala olisi vihreiden näkyvistä henkilöistä tehtävään ehdottomasti soveltuvin.

Vihreiden puheenjohtaja Satu Hassi on tarjonnut Hautalaa vihreiden presidenttiehdokkaaksi jo viime kesänä. Tänään hän lisäsi ehdokaslistaan "selvästi varteenotettavina ehdokkaina" ympäristöministeri Pekka Haaviston ja kansanedustaja Paavo Nikulan. Itseään Hassi ei ole ajatellut ehdokkaaksi.

Kokouspaikalle Hyvinkään taidemuseoon myöhemmin saapunut Hautala ei halunnut vielä ottaa kantaa omaan ehdokkuuteensa, mutta ei myöskään torjunut asiaa.

"Ahtisaari jarru ihmisoikeusasioissa"

Hautalan mielestä vihreiden pitäisi haastaa presidentti Martti Ahtisaari nimenomaan ihmisoikeusasioissa. Hän kiitteli Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin kirjoitusta Helsingin Sanomissa, missä tämä arvosteli Ahtisaarta "Oy Suomi Ab:n markkinoimisen" asettamisesta ihmisoikeuksien edelle.

-Hän kirjoitti hyvin Ahtisaaren roolista Suomen ihmisoikeuspolitiikan jarruna. Minusta se on sellainen aihe, joka vihreiden pitäisi nostaa esiin, Hautala sanoi. Hautala sanoi jakavansa käsityksen presidentin jarruroolista. Hän sanoi uskovansa, että esimerkiksi henkilömiinoja koskeva asia olisi edennyt, jos Ahtisaari olisi ollut toisilla linjoilla.

Hautala on toiminut aiemmin kansanedustajana ja vihreän liiton puheenjohtajana. Vihreillä ei ole tähän mennessä ollut omaa ehdokasta presidentinvaalissa.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat