Vihreiden Niinistö: Fennovoima välittäisi omituisen viestin

Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mielestä Fennovoiman ydinvoimahankkeen eteneminen välittäisi omituisen viestin kansainväliselle yhteisölle.  

Vahvasti venäläisomisteinen ydinvoimala lisäisi Niinistön mukaan Suomen energiariippuvuutta Venäjästä, mikä olisi omituista nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa.

Fennovoiman täydennyshakemus ja TVO:n lisäaikapyyntö voidaan vihreiden mukaan käsitellä hallituksessa koska tahansa.  

Hallituskumppanit ovat Niinistön mukaan täysin selvillä vihreiden ehdottoman kielteisestä kannasta ydinvoimalupiin. Hallituksen on määrä muodostaa yhteinen kantansa vasta lupien edetessä valtioneuvostoon.  

Vapaavuori kertoi eilen, että hän vie molemmat luvat valtioneuvostoon syyskuussa.  

Niinistön mukaan koko EU:n on vähennettävä riippuvuuttaan Venäjän energiasta.  

- Pitää varmistaa, ettei EU ole riippuvainen Venäjästä niin, että sitä käytetään geopoliittisesti hyväksi, Niinistö huomautti puolueensa hallitusryhmän kokouksen tiedotustilaisuudessa.  

Ukrainan entisestään kärjistynyt konflikti on muuttanut Euroopan turvallisuustilannetta Niinistön mukaan huolestuttavalla tavalla.  

Ville Niinistö pitää setänsä presidentti Sauli Niinistön tämänpäiväistä vierailua Venäjällä ja mahdollisesti myös Ukrainassa arvokkaana mahdollisuutena keskustella tilanteesta.  

Suomen etuna on Ville Niinistön mukaan etsiä ratkaisua konfliktiin, mutta myös varmistaa, että kaikki noudattavat kansainvälisen oikeuden pelisääntöjä.  

- Tässä on vakaan harkinnan paikka, miten voimme jatkossa varmistaa, että ei muodostu pysyvää läntisen maailman ja Venäjän vastakkainasettelua.  

Lue myös:

    Uusimmat