Vihreät vaativat turkistarhauksesta luopumista

Vihreä liitto vaatii eettisten näkökohtien ottamista huomioon eläintaloudessa. Puolue arvostelee erityisesti nykymuotoista turkistarhausta, josta pitäisi sen mielestä luopua siirtymäajan jälkeen. Turkistarhaus pilaa vihreiden näkemyksen mukaan suomalaisen maatalouden maineen.

Vihreän liiton valtuuskunta hyväksyi tänään Vantaalla kannanoton, jossa arvioidaan turkistarhauksen tukemisen ja markkinoinnin vaarantavan Suomen mahdollisuuden esiintyä EU:n ja maailman markkinoilla hyvän eläintenpidon maana. Vihreät muistuttavat, että turkistarhaus tuomitaan varsin yleisesti Euroopassa.

Ympäristöministeri Pekka Haaviston mielestä turkistarhauksesta luopumisesta ja siirtymäajasta voitaisiin sopia eläinsuojelulain tiukentamisen yhteydessä. Lakia on jo kertaalleen uudistettu tällä vaalikaudella. Hallituksessa ja eduskunnassa kiisteltiin silloin mm. häkkikanaloista.

Vihreiden kannanotossa korostetaan, että myös turkistarhauksessa tulisi olla kantavana periaatteena eläinten mahdollisuus tärkeimpien lajityypillisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen. Valtuuskunnan mielestä kaikesta muustakin teollismaisesta kotieläintaloudesta on luovuttava. Nykyisin eläimet on vihreiden mukaan asetettu välineiksi. Eläinsuojelulakikaan ei ota eläinten hyvinvointia riittävästi huomioon.

Esimerkiksi häkkikanaloista pitää siirtyä lattiakanaloihin viimeistään eläinsuojelulain edellyttämän siirtymäajan puitteissa, vaikka häkkikielto ei astuisi voimaan EU:n alueella. Nautojen pidossa vihreät haluaisivat ottaa käyttöön pihattoratkaisut 10 vuoden kuluessa.

Kieltolistalle vihreät haluavat myös sikataloudessa käytettävät kääntymisen estävät emakkohäkit. Lypsylehmille ja hiehoille tulee taata mahdollisuus päästä kesäaikana laitumelle vuoden 2000 alusta. Kannanotossa korostetaan, että eettinen kotieläintalous nostaa kustannuksia ja edellyttää pitkäaikaisia investointeja. Jatkuvasti alenevat tuottajahinnat kuitenkin ohjaavat vain tehostamaan tuotantoa, mikä johtaa usein entistä epäeettisempiin menetelmiin.

Erityistukea eettisille tuotteille

Ratkaisuksi vihreät tarjoavat EU:n ympäristötukijärjestelmän kaltaisen etiikkatukijärjestelmän käyttöönottoa. Lattiakanalassa tuotetuista munista voitaisiin maksaa häkkikananmunia korkeampi hinta. Tuki tekisi mahdolliseksi siirtymisen eettiseen kotieläintalouteen nopeammin kuin lain siirtymäajat edellyttävät.

Vihreät haluaisivat nostaa luonnonmukaisen kotieläintalouden erityiseksi painopistealueeksi luomutuotannon sisällä. Jotta kuluttajatkin voisivat valinnoillaan edistää eläinsuojelun kehittämistä, pitäisi kotieläintuotteisiin merkitä selvästi, millaisissa olosuhteissa ne on tuotettu. Keskustelussa vitsailtiin kananmuniin liitettävästä varoituksesta, joka voisi olla muotoa "tämän munan syöminen voi vaarantaa moraalisi".

Eläintenpidon ohella vihreät näkevät ongelmia eläinten kuljetuksissa teurastamoille, korkeaan tuotantoon tähtäävässä jalostuksessa ja lääkityksessä sekä eläinkokeissa. Valtuuskunnan näkemyksen mukaan eläinkokeita voitaisiin vähentää radikaalisti mm. yhtenäistämällä kemikaalien testausta koskevia viranomaismääräyksiä. Niitä koskevan lainsäädännön uudistaminen pitää aloittaa välittömästi. Vihreiden mielestä eläinkokeiden lupahakemukset täytyisi käsitellä puolueettomasti eläinten hyvinvoinnista ja korvaavista menetelmistä perillä olevissa toimikunnissa. Lupamenettelyn ja sen perusteiden pitäisi lisäksi olla julkinen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat