Vihreät: Lisää venäjänkielisiä ohjelmia

Vihreiden puheenjohtaja työministeri Tarja Cronberg haluaa, että Yleisradio lisäisi venäjänkielistä ohjelmatarjontaa, kuten uutisia. Hänen mielestään olisi huolehdittava siitä, ettei pääse syntymään vastakkainasettelua vähemmistöjen ja valtaväestön välillä.

Cronberg nosti venäläisvähemmistön esille esitellessään tänään vihreiden turvallisuuspoliittisia näkemyksiä. Hän kuitenkin korosti, että tässä tilanteessa Suomen kannalta venäjänkielisten asemassa ei ole kyse turvallisuuspolitiikasta.

- Venäjä on tosin sanonut, että se on valmis turvaamaan kansalaisiaan, missä hyvänsä he ovatkin. Tämä on mielestäni aika vaarallinen lausunto, Cronberg sanoi.

Suomessa asui vakinaisesti vuoden 2007 lopussa Tilastokeskuksen mukaan hieman yli 45 000 venäjänkielistä. MTV3:n uutiset kertoi eilen, että kaikissa Kaakkois-Suomen kaupungeissa venäläisväestön osuus on jo pari prosenttia, esimerkiksi Lappeenrannassa 2,4 sekä Haminassa ja Kouvolassa 2,3 prosenttia. Väkilukuun suhteutettuna venäläisiä asuu eniten Salossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat