Vihreät ja SDP kampanjoivat samoilla teemoilla

Vihreät tavoittelee eurovaaleissa 13 prosentin kannatusta ja vähintään kahta meppipaikkaa.

Puolue avasi tänään eurovaalikampanjansa, teemoina ilmasto- ja talouskriisin ratkaiseminen. Humoristisissa vaalijulisteissa seikkailevat puolueen tunneituimmat ehdokkaat maalla, merellä ja ilmassa.Viime eurovaaleissa vihreiden kannattajat äänestivät laiskasti..

- Ehkä se kuvastaa sitä, että meillä on paljon uusia äänestäjiä, jotka ovat epävarmoja eurovaaleissa. Uskon kuitenkin, että pääsemme tavoitteisiimme. Vihreät ovat kuitenkin perinteisesti euro- ja kansainvälisesti suuntautuneita. Uskon, että tässä vielä äänestysprosenttikin nousee, puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg sanoo.

Myös sosialidemokraattien teemoina ovat eurovaaleissa ilmasto- ja talouskriisin ratkaiseminen.

Puolue aloitti tänään eurovaalikiertueensa junaillen. SDP:n ehdokkaat kiertävät Suomea viisi päivää tavallisilla junavuoroilla ja kampanjoivat radanvarsikaupungeissa.

Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan SDP tavoittelee teemoillaan äänestäjiä myös vasemmistoliitosta ja vihreistä.

- Me yritämme omalta osaltamme kannustaa ihmisiä äänestämään. Henkilökohtaisesti uskon, että talouskriisi ja yhä paheneva työttömyys nostavat EU:n merkitystä. Ihmiset ymmärtävät, että näihin haasteisiin ei Suomi pienennä maana voi yksin vaikuttaa, tarvitaan parempaa työkalua, tarvitaan Euroopan unionia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat