Vihreät hyväksyivät uuden perustulomallinsa

Vihreiden perustulomalli kannustaisi puolueen mukaan työntekoon ja lisäisi pienituloisten sekä useimpien keskituloisten ansioita.

Vihreä liitto aikoo toteuttaa perustulomalliinsa sisältyviä verotuksen ja sosiaaliturvan uudistuksia muiden puolueiden avulla. Tähän asti ne ovat välttäneet keskustelua perustulosta, ja etenkin SDP:ssä ja SAK:laisessa ay-liikkeessä sitä on pelkästään vastustettu.

Hallitukseen tähtäävät vihreät uskovat tukea kuitenkin tulevan vähitellen kaikista puolueista, kun esitysten sisältöön perehdytään. Puolue vaatii, että seuraavan hallituksen tulisi perustaa parlamentaarinen komitea selvittämään monimutkaisen tukijärjestelmän yksinkertaistamista.

Vihreiden Helsingissä koolla ollut valtuuskunta hyväksyi tänään uuden perustulomallinsa. Se antaisi jokaiselle yli 18-vuotiaalle suomalaiselle 440 euron kuukausitulot ilman nykyistä monen luukun tukibyrokratiaa. Uudistus kannustaisi vihreiden mukaan työntekoon ja lisäisi pienituloisten sekä useimpien keskituloisten ansioita. Pienituloisten asema paranisi myös myös alle 1000 euron tulojen verovapaudella.

Perustulo kannustaisi töihin pienituloiset ja syrjäytyneet

Noin 20 vuoden ajan "kansalaispalkkana" tunnettua mallia kehitellyt Osmo Soininvaara arvioi potentiaalista tukea nyt löytyvän porvaripuolueista ja etenkin keskustasta. Elinkeinoelämän voi olettaa tukevan matalapalkka-alojen työhalujen kasvattamista. Soininvaara muistutti kokoomuksen Sauli Niinistön tukeneen vastaavanlaista negatiivista tuloveromallia. Myös uusimman version valmistelua vetäneen vihreiden kansanedustajan

Ville Niinistön mukaan tukijoita löytyy kaikista poliittisista leireistä. Vaikka demarit ja ay-liike eivät halua luopua perinteisestä kokopäivätyöhön perustuvasta järjestelmästä, myös demareiden esittämä pienituloisten veromalli muistuttaa vihreiden esitystä.

Vasemmistoliiton "sinänsä hyvä" perusturvamalli ei sen sijaan tee Niinistön mukaan työntekoa kannustavammaksi. Vihreiden malli perustuu ajatukseen, että perustulon ylittävät ansiotulot kannustavat työntekoon.

Soininvaara tyrmää väitteet, että perustulo lisäisi sosiaaliturvan varassa elävien työnvieroksujien määrää.

- Jos joku haluaa elää yhteiskunnan kustannuksella, se onnistuu hyvin nykyisessä järjestelmässä. Soininvaara vertasi sitä tikapuihin, joista pari alinta puolaa on poistettu. Heikko-osaiset eivät tikkaille edes pääse.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat