Vihreät arvostelevat SAK:n energialaskelmia

Vihreät päättävät huomenna jatkostaan hallituksessa. Vihreiden uskotaan kuitenkin pysyvät hallituksessa ainakin eduskunnan ydinvoimaratkaisuun saakka. Tänään kokoontunut puolueen valtuuskunta ei asiasta vielä keskustellut.

Eduskunnan auditorioon kokoontuneelle valtuuskunnalle tehtiin heti aluksi selväksi, että keskustelu vihreiden jatkosta hallituksesta käydään vasta huomenna yhdessä eduskuntaryhmän kanssa. Päätös tehdään suljettujen ovien takana.

Tänään pysyteltiin edessä olevassa ydivoimataistossa. Puolueen kärkikaksikko jatkoi sanasotaa SAK:n kanssa ydinvoimasta ja Suomen energiaratkaisuista.

Puheenjohtaja Osmo Soininvaara ja ympäristöministeri Satu Hassi keskittyivät kumoamaan ydinvoiman tukijoiden perusteita kohta kohdalta.
Molemmat arvostelivat järjestön toissa päivänä esittelemää energiamallia ja erityisesti laskelmia Suomen lisäsähkön tarpeesta lähivuosina. Soininvaaran mielestä ne ovat "hihasta vedettyjä"

- Tämä malli on aivan omilla mittaluvuillaan verrattuna niihin mitä hallituksessa on käsitelty. Tässä suunitellaan olennaisesti suurempaa energian kulutusta eikä näytetä piittaavan Kioton päästötavoitteista lainkaan, Soininvaara sanoi.

Vihreät pysyvät hallituksessa eduskunnan ydinvoimaratkaisuun saakka, uskovat molemmat ministerit.

Mikään vaihtoehto ei ole helppo ja riskitön. Pelissä ovat ydinvoimakielteisen puolueen uskottavuus ja kannatus tulevissa eduskuntavaaleissa. Oppositioon lähtö taas heikentää pelimerkkejä seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Ydinvoima jakaa puolueita

Uusi ydinvoimala jakaa keskustan piirivaikuttajien mielipiteet. MTV:n uutisten tekemän kyselyn mukaan vajaa puolet myöntäisi luvan viidennelle ydinvoimalalle. 40 prosenttia on hanketta vastaan.

Kokoomuksen ja SDP:n kenttäväki kannattaa selvästi lisäydinvoimaa. Kaksi kolmasosaa SDP:n ja lähes 90 prosenttia kokoomuksen piirivaikuttajista on ydinvoimamyönteisiä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat