Vihreä liitto: Päätösvalta Emuun liittymisestä kuuluu Suomelle

Vihreä liitto pitää kiinni siitä, että päätös Suomen mahdollisesta liittymisestä Euroopan talous- ja rahaliiton Emun kolmanteen vaiheeseen kuuluu Suomelle. Vihreän liiton valtuuskunta hyväksyi sunnuntaina tämän puolueen hallituksen esittämän näkemyksen.

Vihreän liiton puheenjohtaja kansanedustaja Tuija Brax kiisti mm. Saksan esimerkillä perustellen, että tämä tulkinta ei voi olla oikein. Hän myös muistutti, että hallitus on todenut eduskunnan päättävän asiasta, ja eduskunta myös todella päättää. Suomea ei hänen näkemyksensä mukaan voi pakottaa jäseneksi.
-Ei meitä voida pakottaa, mutta saattaa olla, ettei meitä hyväksytä sinne, hän muistutti.

Kansanedustaja Osmo Soininvaara kommentoi, että kyse ei ole juridiikasta vaan poliittisesta päätösestä. Hänen mielestään itse Suomen Emu-jäsenyydestä ei Euroopassa ole kiinnostunut itse asiassa mikään muu maa kuin Suomi itse. Hän ei voisi kuvitella tilannetta, että esimerkiksi Portugali haastaisi Suomen tuomioistuimeen, koska se ei ole liittynyt Emuun.

Kansanedustaja Satu Hassi harmitteli, että Suomen EU-liittymissopimus ja eduskunnan päätös liittymisestä ovat ristiriidassa. Eduskunnan päätöksessä korostettiin, että Emu-jäsenyydestä päätetään erikseen, mutta liittymissopimuksessa tästä ei mainita.

Vihreä liitto korostaa, että jos Suomi aikanaan päättää liittyä Emuun, se vaatii perustuslain muutosta. Suoraselkäinen politiikka edellyttää, että päätös perustuslain muuttamisesta tehdään samassa yhteydessä kuin liittymispäätös.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat