Vihko jatkaa Akatemian pääjohtajana

Suomen Akatemian pääjohtajan Reijo Vihko jatkaa virassaan kolmannen kauden huolimatta sopimattomaksi katsotusta käytöksestään Akatemian pikkujoulujuhlissa.

Pääjohtaja sai kuitenkin opetusministeriöltä moitteet siitä, että hän oli puheillaan loukannut Akatemian naispuolisia työntekijöitä. Erään työntekijän Akatemian työsuojelutoimikunnalle tekemä valitus lykkäsi joulukuussa nimitystä viime hetkellä, kun valtioneuvosto oli jo esittänyt häntä virkaan.

Tänään tasavallan presidentti Tarja Halonen nimitti lopulta Vihkon pääjohtajaksi huhtikuun alusta helmikuun 2004 loppuun asti.

Opetusministeriö pitää Vihkon käyttäytymistä moitittavana, ja tämä on saatettu Vihkon tietoon. Oikeuskansleri Paavo Nikulan mukaan nimitykselle ei ollut oikeudellista estettä.

Anteeksipyyntö henkilökunnalle

Vihko pyysi käytöstään anteeksi jo viime viikolla Akatemian henkilökunnalle pitämässään puheessa. Julkisesti hän ei nimityksen jälkeenkään tahtonut kommentoida jupakkaa millään tavalla.

Vihko on toiminut pääjohtajana vuodesta 1996 asti. 2004 hän tulee eläkeikään, joten hänen kolmas virkakautensa jää aiempia lyhyemmäksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat