Vihannesten kesähinnat tavanomaisessa aikataulussa

Kauppapuutarhaliiton mukaan viime kuun kylmä sää ei vaikuttanut vihannesten viljelyyn.

Tomaatin ja kurkun hinnat ovat puolittuneet alkuvuodesta normaalissa aikataulussa, kertoo Kauppapuutarhaliiton tiedotuspäällikkö Jyrki Jalkanen. Tomaatti- ja kurkkukilon kuluttajahinta liikkuu nyt noin parin euron tasolla, kun talvikuukausina hinta oli kaksinkertainen.

Jalkasen mukaan toukokuun kylmä sää ei vaikuttanut vihannesten viljelyyn, sillä lämpöä voidaan kasvihuoneissa säädellä. Sen sijaan vihannessatoon vaikuttaa kukinta-ajan valoisuus alkukeväästä, mikä ei tänä vuonna poikennut keskimääräisestä.

Kesäkuussa tomaattien ja kurkkujen tuotanto on perinteisesti huipussaan, mikä laskee niiden hintoja talven ja kevään tasosta. Suomessa tuotetaan vuosittain yli 35 miljoonaa kiloa tomaatteja ja 30 miljoonaa kiloa kurkkua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat