Vietnamin tulvatilanne pahenee

Nälkiintyminen uhkaa Vietnamin keskiosan tulvan uhreja samalla kun tulvissa kuolleiden ihmisten määrä on noussut lähelle 500:aa. Kyseessä ovat tämän vuosisadan pahimmat tulvat alueella. Säätieteilijät ennustivat maan keskiosiin parempaa säätä jo huomiseksi, mutta vielä tänään rankkasateet rummuttivat aluetta ja suuren maakaistaleet olivat veden peitossa. Alueen ihmisten tilanne on päivä päivältä epätoivoisempi armeijan johtamasta hätäapuoperaatiosta huolimatta.

Televisiokuvissa on näytetty nälkäisiä ja läpimärkiä kyläläisiä tungeksimassa suurin joukoin avustushelikoptereiden ympärillä. Virallisista tiedotusvälineistä ja pelastustyöntekijöiltä yhteen koottujen tietojen mukaan tulvissa on tähän mennessä saanut surmansa yli 470 ihmistä. Pelkästään Thua Thien-Huen maakunnassa kuolleita on yli 300. Virallisten tiedotusvälineiden mukaan sairaudet ja ruokapula uhkaavat suurinta osaa alueen seitsemästä miljoonasta ihmisestä.

Punainen Risti on arvioinut, että pahimmassa tilanteessa olevia ihmisiä on noin miljoona. Viranomaiset ovat arvioineet Vietnamin keskiosan tuhoja noin 44 miljoonan dollarin suuruisiksi. Alue on Vietnamin köyhintä. Ulkomaiset avustustyöntekijät ylistivät kaikista vaikeuksista huolimatta Vietnamin yrityksiä saada toimitettua ruokaa ja muuta apua tulvan uhreille, joita on seitsemän maakunnan alueella. Kansainvälisen Punaisen Ristin edustaja kutsui yhteistyötä Vietnamin armeijan kanssa todella vaikuttavaksi.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat