Vietnam pyytää Ruotsilta apua korruption kitkemiseksi

Ruotsin kehitysyhteistyöjärjestö Sida on saanut Vietnamilta avunpyynnön taistelussa korruptiota vastaan.

Vietnam on pyytänyt Ruotsilta ja Ruotsin kehitysyhteistyöjärjestöltä Sidalta apua taistelussa laajalle levinnyttä korruptiota vastaan.

-Olemme kiinnostuneita hankkeesta, mutta olemme asettaneet ehtoja osallistumisellemme, kertoo Anette Dahlström Sidasta.

Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat vaatineet Vietnamia uudistamaan maan hallinnon. Vietnamin kommunistisen puolueen pääsihteeri Nong Duc Manh on vakuuttanut korruption vastaisen taistelun olevan hänen johtajakautensa tärkeimpiä asioita.

Vietnamin johdossa on äskettäin paljastunut laaja korruptioskandaali. Kaksi kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsentä on paljastusten mukaan ollut mukana mafiaverkostossa. Uutistoimisto AFP:n mukaan on lisäksi yli sata virkamiestä pidätetty, koska heitä epäillään yhteyksistä Nam Cam -mafiaan.

Ruotsi on asettanut selvitystöiden ehdoksi muun muassa sen, että selvitys julkistetaan. Selvitystyöhön on Ruotsin mukaan otettava mukaan kansainvälisiä asiantuntijoita.

Ruotsi on antanut Vietnamille runsaasti kehitysapua. Viime vuonna Ruotsin apu maalle oli yli 360 miljoonaa kruunua eli noin 38 miljoonaa euroa.

(STT-TT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat