Vietnam aloittaa siipikarjan rokotuskampanjan

Vietnamissa aiotaan rokottaa syksyn aikana yhteensä 42 miljoonaa ankkaa lintuinfluenssaa aiheuttavan viruksen varalta.

Vietnam suunnittelee laajaa siipikarjan rokotuskampanjaa lintuinfluenssaa vastaan. Kanojen koerokotukset on jo aloitettu.Vietnamin eläinlääkintäosastolta kerrotaan, että suunnitelmissa on rokottaa kaikkiaan 42 miljoonaa ankkaa elo-marraskuusn aikana.

Ankkoja, hanhia ja joutsenia kasvatetaan yleisesti ruuaksi Vietnamissa, ja linnut saattavat kantaa lintuinfluenssavirusta ilman näkyviä oireita. Päätös massarokotuksista tehtiin siksi, että virus on yleistynyt viime vuodesta. Maatalousministeriön selvityksen mukaan 70 prosenttia Mekong-joen suiston vesilinnuista on viruksenkantajia.

H5N1-viruksen aiheuttamaan tautiin on menehtynyt maassa myös ainakin 40 ihmistä. Maailman terveysjärjestö WHO on varoittanut maailmanlaajuisen influenssa-aallon vaarasta, jos virus muuntuu muotoon, joka tarttuisi ihmisestä toiseen.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat